Tänään sain vietyä postiin hakupaperit, eli nyt oon tehny kaiken mitä voin =) Nyt täytyy vaan odotella, et mun haastattelija soittaa mun suosittelijat läpi ja sit olis virallisesti ohjelmassa mukana, et sais extranetin tunnukset ja isäntäperheen etsintä alkais :) Wouu, tää on kohta vieläkin todellisempaa!
Samalla mulla on ihan hirveä hinku päästä amerikkaan, mut kauhee kaipaus Oxfordiin! Kun mietin, miten ihanat kolme viikkoa me siellä vietettiin parhaalla porukalla. Se ei tapahdu enää koskaan samalla tavalla, samalla porukalla, samassa paikassa. Välillä sitä miettii, et sinne olis hieno päästä au paireilemaan, mut ei kuitenkaan. Mä haluan amerikkaan, eikä toi todellakaan olis sama. Se hohto olis varmasti kadonnu kielimatkan jälkeen, ku ei olis tuttuja ihmisiä tai mitään. Mutta silti.. Kuinka voikaan kaivata niitä kaikkia ihmisiä. Niin paljon, ettei sanat riitä kertomaan. Niitä ihania englannin maisemia, efn töppäilyjä, Britannian monen vuoden kuumimpia kesäpäiviä, täysiä busseja, oppitunteja, primarkia, Lontoota, jopa Brightonia. Se oli vaan niin hienoa. Mun 18v. synttärit Oxfordissa. Ihania aktiviteettiliidereja ja aktiviteetteja. Mä haluaisin kääntää kelloja taaksepäin, takas siihen 16.6, kun lähettiin Helsinki-Vantaalta. Koko suomen porukka, 36 oppilasta + liideri. Sitä jännitystä, ihmettelyä ja odotusta. Elämäni ensimmäinen lentomatka. Tutustuminen muihin ihmisiin. Kaveraaminen. Ystävystyminen. Mäkkäri. Punting. Ice Age3. Primark. KOKO OXFORD. Isäntäperhe. Ne kadut, joilla käveltiin. Bussipysäkit, joille saatto vaan kävellä, ja bussi tuli. Mulla on nyt niin suuri kaipaus, ettei muut voi ymmärtää, ketkä ei ollu tolla reissulla. Miten kaipaankaan takasin, mutta kuitenkin haluan uusia haasteita. Ja USA on nyt seuraava sellanen. Odotan sitä niin kovin, että vois saada uuden ihanan parhaan muiston. Mutta Oxfordia en tuu unohtaan ikinä. Mun ekaa ulkomaanmatkaa ilman vanhempia (ja muutenkin melkein eka ulkomaanmatka), sitä fiilistä, niitä tunteita. Mä haluan vielä joskus takas! Onneks pystyy sentään näkeen ihania ihmisiä täällä suomessa. Mutta kuitenkin, ei se oo sama. Sain rakkaita ystäviä matkalta, jotka on mulle korvaamattomia, mut sitä haluis kuitenki takas tohon hetkeen. Siitä on jo liian monta kuukautta, et muistot meinaa karata päästä. Onneks on paljon valokuvia ja ihmisiä, joiden kanssa voi puhua siitä yhä uudelleen. :) ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti