30.11.2010

Eiks Suomi ookaan USAssa?

Tänään mulla on ollu taas enemmän tätä outoa oloa, koko päivän ollu taas jännitystilassa. Sydän pamppailu varmaan kaks kertaa nopeemmin kun normaalisti, vaikka oon ollu ihan suht rauhallisessakin tilassa jossain vaiheessa.. Kiitos nyt nää kaikki samperin oireet tosta koti-ikävästä(?) pois!

No nukuttiin sit babyn kanssa aamulla sellanen kolmisen tuntia pienillä katkoilla, kun pari kertaa puhelin soi jne. Babystä on ton nukkumisen kanssa tullu ihan mahdoton, se ei suostu päivällä eikä yölläkään nukkumaan muutakun jonkun sylissä. Hostmum selitti aamulla, että aina kun sen laskee pinnasänkyyn, niin alkaa itkemään. Jos sen antaa toiselle, niin se vaan avaa silmät varmistaakseen, että on edelleen sylissä, ja jatkaa uniaan.

Päivä meni muuten ihan hyvin, sain joululahjat paketoituna, huomenna lähtee postiin. P oli taas vaihteeks vähän hankala, nyt sain kuulla että kulutan niitten rahoja, kun ne joutuu ostaan mulle mm. eri juustoa. :--D Hostmum tuli vasta ihan pari minuuttia ennen kuutta, että lähdin sit samantien hakeen kolumbia A:n, ja ajettiin Greeneen. Tavattiin siellä thaimaa S, ja piti mennä kattoon halpa elokuva, thaimaa N oli kertonu, et arkisin on $8. Noo olinpa kattonu vaan ajat nopeesti netistä, että seittemältä alkokin toi imax, eli tosi iso ja hyvälaatunen kuva. No se sit maksokin hitto $13. :D Mentiin sit kuitenkin se kattoon, kun normi olis alkanu vasta puolelta.. Mentiin siis kattoon uusin Harry Potteri, ja oli kyllä niin hyvä! En vaan tiiä miten jaksaa odottaa ens kesään asti vikaa osaa. Mut en kyllä muistanu yhtään, että mitä tapahtuu, kun ei oo mitään muistikuvaa, että mitä missäkin kirjassa tapahtuu. :D Aion lukea ne läpi kun saan Twilightit koluttua. :p Kotona olin sit hiukan ennen kymmentä, ja kattelin Salkkarit, ja nyt sit nukkumaan!

PS. Hostpoika lauko eilen parhaan kysymyksen: "Eiks Suomi oo USAssa?". :D No ei hosttyttökään oikein Suomea osannu minnekään sijoittaa.. ;D Mut sit kun hostpoika tiesi ton, niin eilen kotiin ajaessa sieltä basketballista se kysy hostdadiltä, että eikö voitais muuttaa Suomeen, niin olis joulupukki paljon lähempänä! ;D

29.11.2010

Baking and swimming

No enpä sit saanutkaan nauttia eilen Täykkäreistä, kun oli taas uusintajakso. Pyhpah. No menin sit nukkuun jo puol kymmenen maissa. Tänään aamuun kuulu taas siivousta, että siivoojat pääsi siivoon ;) Käytiin heittään 1,5h lenkki babyn kanssa, ja sit pakoiltiin sen ja S:n kanssa siivoojia kellarissa. Sain joulukortit kirjotettua, eli nyt on sit 35 korttia valmiina, huh!

Kun P tuli kotiin, niin tehtiin pullataikina, ja sit leivottiin normaaleja pikkusia rusinapullia, nam! <3 Tuli niin hyviä. :p Mutta edelleenkään taikina ei nouse niin kun pitäis.. Tunnin annoin nousta, mutta enpä tiiä nousiko paljon yhtään. Mutta lopputulos oli hyvä =) Ja kaikki muutkin kyllä tykkäs. Pullapitkokin olis joskus jees tehdä, jos osais vaan tehdä sen.. Kun yritin miettiä, että mitenköhän päin se alotetaan, niin ei mitään hajua.. :D

Aamulla tänne oli tullu se pesukoneen korjaaja (sama kun viimeks), ja noi sit käynnisti pesukoneen illalla, mutta nyt se sylkee kaikki vedet ulos. Ton pesuhuoneen lattia lainehti, ja siellä oli noitten koulureput, et S:n joku kirjakin oli kivasti kastunu.. Kai sieltä on sit huomenna tulossa uudestaan korjaan.. :D

No lähdin sit ennen puolta seittemää hostdadin ja S:n mukaan, kun S:llä oli basketball, ja hostdad meni sit uimaan. Itekin menin uimaan parikskytä minuutiks, ja sieltä lähtiessä oltiin jo ajettu varmaan puolet matkasta, kun yhtäkkiä muistin ja kysyin, että niin hakeeko hostmum P:n voimistelusta. Hostdad oli vaan et hitto, ja teki käännöksen ja lähettiin takas. :--D Ei se ollu muistanu yhtään P:tä. ;D Dinneriks syötiin hostmumin tekemää keittoa, mikä oli hyvää! Siinä oli vaan perunaa ja maissia, mut se liemikin maistu tosi hyvälle (vaikka en pahemmin sitä lientä just keitoissa ikinä ota ;D). Kattelin sit Salkkarit, mut unohdin Gossip Girlin.. No täytyy kattoo se huomenna. =)

28.11.2010

Ice Skating

Tänään heräilin rauhassa kymmenen maissa, ja mm. katteltiin P:n ja S:n nukketeatteriesitys. No puoli yhen maissa kolumbia A ja A (miten niin vietän suurimman osan aikani kolumbialaisten kanssa ;)). Käytiin poimiin vielä kolumbia K kyytiin ja suunnattiin Ketteringin jäähallille (Se on ihan Greenen vieressä, eli ei liian kaukana. :)). Siellä tavattiin thaimaa N, joka oli jo siellä. No se yleisöluistelu alko vasta puoli kaks, joten metiin Wendysiin syömään sitä odotellessa. Taas hyödynsin dollarin kanahampurilaisen, dollarin ranskikset ja dollarin pienen juoman. :p No pienen sähläilyn jälkeen kolumbia M (mistä näitä kolumbialaisia riittää? ;)) löysi meijät ja ajo meijän perässä hallille. Thaimaa N oli lähteny thaimaa S:n mukaan, kun S unohti lompakkonsa kotiin. No kaikki selviydyttiin hallille, ja vuokrattiin luistimet. Jouduttiin maksaan vaan $5, kun normaalihinta on $8, mutta N:n poikaystävä on töissä tuolla. :p

Luisteltiin reilu tunti, paitsi kolumbia A, K ja A lähti hiukan aikasemmin. Kolumbia K ja thaimaa S ei ollu ikinä elämässään luistellu, joten saatiin vähän nauraa, kun varsinkin S kaatuili koko ajan. :D Kolumbia A osas luistella hyvin, mutta se jakso ihmetellä miten osasin luistella takaperin. :p Mä lopetin ehkä kymmenen minuuttia ennen kun thaimaa N ja S ja kolumbia M, kun en ollu muistanu laittaa laastaria tai mitään suojausta jalkaani. Sain sit taas tollaset rakot/hankaumat, mitä saan aina luistelusta/rullaluistelusta.. Ja vasen jalka kun ei oo vieläkään ihan kunnossa, niin sekin sattu vähän luistella. Mutta oli aivan ihanaa päästä luisteleen! =) <3






No jäätiin hetkeks puoli neljän jälkeen kattoon, kun joku "joukkue" tuli pelaileen vähän omaa versiota jääkiekosta ;)





No mentiin sit vähän shoppailemaan Forever 21:seen, ja tuli parit jutut ostettua. Siellä oli alennuksessa farkkulegginsejä kuudella dollarilla. Ostin tollaset mustat/harmahtavat legginsit. Sain nyt jonkinlaisen hiukan lämpimämmän takin ostettua, mutta kyllä mä tarviin vielä ihan kunnon talvitakin. Tolla oli hintaa $34,80 eli 27,50e.






Sit tollanen ohut villapaita, hintaan $14,80 eli 11,70e.







Forever 21:ssä meni niin paljon aikaa, että sen jälkeen mentiin syömään Mongolian grillille. Se on siis tollanen paikka, että sä saat kulhon, ja valitset mitä haluat, eli siel on raakaa lihaa, kanaa, kalaa jne., ja sit vihanneksia ym. Sit ne paistaa noi ruoat sun edessäs sellasessa jättigrillissä, eli ei mee kauaa. Me otettiin puoliks noi kulhot, et mä jaoin sen M:n kanssa ja S ja N keskenään. En kyllä oikein niin tykänny, kun ainoot mistä tykkäsin, oli kana ja kananmuna, ja sit ananas, porkkanaraaste.. Siinä ne olikin aika lailla. ;) M ei myöskään tykkää mistään tulisesta, mutta kaikkee muutakin pahaa se siihen otti ;D Eli jouduin hyvin tarkkaan valikoimaan, että mitä syön sieltä. :D Lopussa on kastikevalikoima, mutta sovittiin niin, että M otti kuppiin mitä halus, ja lisäs sit syödessä omaan ruokaansa. Ja erillisessä kupissa oli sit riisiä =) Hintaa tolle yhelle kupille on $14, eli kun kaksin syötiin, niin $7/hlö. :)








S heitti mut kotiin puoli seittemän maissa, ja sit vaan datailin loppuillan. :) Ysiltä olis tarkotus kattoo täykkärit, jos ne tänään suvaitsis tulla.



27.11.2010

Love and other drugs

Näitten pesukonetta vaivaa joku, koska se teki torstaina jo toisen kerran mun olo aikana ton, että se ei avaudu (ja siellä on siis vaatteita sisällä). Onneks ei oo mun vaatteet siellä, muuten mulla ei olis paljoa päällepantavaa ;) Maanantaina iltapäivällä tulee vasta korjaaja, että täytyy nyt pari päivää oottaa, että saa taas pyykkiä pestyä.

Eilen tosiaan hostvanhemmat lähti joskus seittemän aikoihin, ja aika helppo ilta oli, kun lapset katteli telkkaria ;) Ja S pelas wiitään. Kymmenen jälkeen alettiin valmistautuun nukkumaan, kun hostdad sano, että S:n ja P:n pitäis mennä puol yhekstoista nukkumaan, kun S lähtee tänään aikasin aamulla peliin. No minä käskin myös T:n sinne, ja baby oli puoli unessa mun sylissä, kun luin niille kirjan, Kaunotar & Hirviö, ja sit jäin makoileen babyn kanssa sinne hetkeks. T ja S nukahti tosi nopeesti, ja kun lähdin pois, niin P:kin oli melkein unessa. Menin babyn kanssa alakertaan tohon sohvatuoliin, mikä kiikkuu, ja nukahdettiin sit molemmat siihen. :D Heräsin sit kun hostvanhemmat tuli varttia vaille kakstoista ja herätti mut ;) Painuin sit omaan sänkyyn jatkaan uniani. :p

Tänään heräsin puoli kymmenen jälkeen, ja juttelin Essin kanssa skypessä jonkin aikaa aamupäivästä! Puoli kahentoista maissa lähdin hostmumin, P:n, T:n ja babyn kanssa tonne Fricker's:ille (baari/ravintola), missä oli jo hostmumin veli ja sen vaimo ja hostmumin äiti. Katteltiin siis Ohio Staten vika football game Michigania vastaan, ja voitettiin joku 37-7, en nyt ihan tarkkaan muista. Syötiin ranskiksia, kananugetteja, juustotikkuja, nachoja ja herkkusienipyöryköitä (no arvaatkaa söinkö noita herkkusienijuttuja;)). Kotiin tultiin ehkä puoli neljän maissa, ja sit datailin ja jatkoin joulukorttien kirjottamista =) Äiti tuli käymään sattumalta koneella, ja juteltiin 45min. :p

No illalla lähdin kolumbia K:n ja A:n kanssa leffaan, kävin poimiin K:n kyytiin vartin yli seiska. Mentiin siis kattoon toi Love and other drugs. Se oli ihan hyvä, mutta kaikki parhaat kohdat tiesin jo trailerista, että ei läheskään niin hyvä kun pari viimestä leffaa, eli Due Date ja Life as we know it. Mutta kyllä se katsomisen arvoinen oli. :p Kotiin tulin hetki sitten, eli tossa yhentoista pintaan, ja nyt painun nukkumaan.

26.11.2010

Happy Thanksgiving

Tosiaan eilen oli tuo yks Amerikan suurimpia juhlia, Thanksgiving. Alotin aamun löysästi heräämällä kymmenen maissa, ja sit laittelinkin itteäni kuntoon, ja kuuntelin suomalaisia joululauluja! <3 Oli ihan joulufiilis. :p Soitossa oli mm. Varpunen Jouluaamuna, Joulumaa, Näin sydämeeni joulun teen, Petteri Punakuono, Jouluyö, Juhlayö, Siellä missä mummi asuu ja Lumienkeleitä. Mulle saa vinkkailla lisää noita joululauluja, en muista paljon yhtään. :D

Kahen jälkeen lähettiin, tosin me oltiin lasten kanssa autossa jo oottamassa, kun noi hukkas niitten kameran, ja sitä ne etti pitkään. :--D No mentiin sitten hostmumin vanhemmille, eli meitä oli siellä aika iso joukko: hostmumin vanhemmat, hostdadin vanhemmat ja hostdadin äitin äiti, hostdadin nuorempi veli, hostdadin keskimmäinen veli ja sen tyttöystävä, hostmumin veli ja sen vaimo ja sit meijän perhe. Eli yhteensä 17 henkilöä. ;) Plus hostmumin veli ja sen vaimo oli tuonu mukanaan niitten koiran, Jackin, eli kolme koiraakin siellä jaloissa pyöri. Vitsi noi kaikki koirat on tosi hyvin koulutettuja, ja ei ne hauku ikinä, mutta kun toi hostdadin isoäiti tuli, niin sitä ne haukku ja murisi. Ne tekee kuulemma aina niin, ne ei tykkää siitä. :D No se kyllä pelkääkin niitä, se pyysi aina jotain hakeen koirat pois, kun se istu sohvalla ja ne tuli katteleen, että olisko sillä niille herkkuja. No kai nyt koirat kiinnostuu entisestään, kun toinen nostaa kädet korkeelle, että mitä siellä on. :D Mutta tulipa nyt todistettua ekaa kertaa sekin, kun koira juo vessanpöntöstä. ;D Jack oli vähän janoinen, kun yllätin sen vessasta. Se oli kyllä tosi syyllisen ja nolon näkönen, kun se jäi kiinni. :D Mut kukaan ei ollu muistanu antaa niille juotavaa, kun alussa niitten vesikuppi tyhjennettiin, kun baby tykkäs vähän liikaa mennä leikkiin sen veden kanssa.

Ruokia oli monenlaisia, mutta yllättäen en tykänny mistään ;) No kalkkuna oli ihan hyvää. Mutta perunamuussikin oli pilattu jollain mausteella, enkä mä noista sweet potatoesta välitä.. Ja kaikissa ruoissa oli jotain pahaa, sipulia tai jotain tulista.. ;D Jälkkäriks oli onneks apple pieta ja jäätelöä! <3 Ja söin noita mun tekemiä korvapuusteja ja joulutorttuja. :p Kyllä kaikki niistä tykkäs, kävi kaupaks! Ja glögiäkin meni kiitettävästi, tosin melkein kaikki lantras sitä rommilla tai jollain muulla. :D Ja kaikilla on aina kauhee tarve pakottaa mut maistaan kaikkea. :D Hostmumin isä laitto mut maistaan tätä sen versiota glögistä, varmaan puolet oli rommia, hyi että. Ja tuli myös maistettua suklaakaljaa, mikä oli älyttömän pahaa. :D Eli pysyin hyvin tossa normi glögissä vaan. :>

Kotiin lähdin hostdadin vanhempien kyydillä puoli kymmenen maissa, että pääsin nukkumaan. No vasta yhentoista maissa taisin nukahtaa, ja sit teki kyllä herätys tiukkaa 2.30. :D Ja ulkona oli jäätävä! Olin kolmelta Kohl's:illa, ja vitsi sitä jonoa! Sisälle pääsy kesti varmaan 5-10min.. Tää kuva on otettu tosi loppuvaiheesta tota jonoa, että tosta ei menny enää kovin kauaa. :p



Mullahan ei ollu mitään erityistä ostoslistalla, lähinnä halusin päästä kokemaan ton Black Fridayn Jenkkien malliin. :) Kauppa oli täynnä ihmisiä heti tollon kolmelta, ja pari juttua tarttu mukaan, niin niitten kanssa sitten jonottelinkin kassalle vähintään puoli tuntia. Jono kiersi lähes koko kaupan ympäri. :D Washingtonissa kattelin Kmartissa noita ihania pörrösiä sormikkaita, mutta en halunnu viittä dollaria pulittaa, niin nyt oli sopivasti alennuksella $2. :) Ja valkoset siis lähti mukaan. Yhen joululahjan keksin myös ihan randomisti, kun niitä aleja tutkiskelin.

No Kohl's:ilta jatkoin Targetille, mikä aukes 4am. Olin tosiaan vasta puoli viis siellä, kun tossa jonotuksessa meni niin kauan (toi välimatka on ehkä 15min). Siellä oli parit poliisiautot oikein kaupan edessä vartioimassa, koska viime vuonna (tai pari vuotta sitten?) pari ihmistä oli tosiaan kuollu, kun oli jääny Walmartin sisäänmenossa muitten jalkoihin ja muut sitten tallonu. Ihan fiksua. :D Kannattaa nyt vähän kattoo miten päin sinne kauppaan ryntää.. No näin sen jonon siellä, niin lähdin samantien pois. Oli paljon pidempi kun Kohl's:illa. :D Hostmum joskus puhu, että siinä lähellä on Walmart, niin yritin gps:stä sitä sit löytää, kun Walmart aukes 5am, mutta seikkailin sit ees taas ja lähdin takas tonne Kohl's:ille, koska sen vieressä on Walmart, missä oon käyny. No klikkailinpa vähän väärin ja ajelin sitten vaikka mitä kietoreittejä, ja oikeella kadullakin lähdin vielä väärään suuntaan, että vasta puoli kuus selvisin sit sinne.. :D Vähän olis himottanu ostaa Ipod touch hintaan $225 (ja olis saanu $50 lahjakortin Walmartille), mutta hillitsin itseni =) Kun en mä sitä nyt kuitenkaan välttämättä tarvi ;)

No sit taas ajelin takas tonne Targetin kulmille, Dayton mallille. Kävin ostaan aeropostalesta valkosen pipon, mitä kattelin jo pari päivää sitten. Se oli puoleen hintaan, eli n. $10. Wet Sealissa oli kaikki puoleen hintaan, joten mukaan lähti yhet ohkaset mustat kolitsihousut. Ei ne nyt oo tollaset mitä etin, mutta pakko oli jotkut saada, kun nää mun ainoot on niin puhkikulutetut, että voi hajota milloin vain. :D Ja hintaa jäi alle $8, että ei paha. Mut vitsi parkkipaikalla sain renkaat sutiin tyhjää, kun paikoitellen oli jäätä, kun viime yönä oli satanu, ja sit tuli pakkasta. Teillä ei kyllä missään ollu liukasta, mutta parissa kohtaa parkkipaikoilla näky.

En sit kauempaa jaksanu kierrellä, kun väsytti aika mukavasti, joten tulin hiukan seittemän jälkeen kotiin. Hostmum oli jo hereillä, kun baby oli päättäny herätä neljältä, ja hostmum oli alkanu sit kattoon jotain elokuvaa, ja vaikka baby oli menny takas nukkuun, niin ei halunnu keskeyttää leffaa. :D Mä painuin nukkumaan, ja heräsin sit jo uudestaan ennen kymmentä. Koko päivän vaan hengailin, kun väsytti, mutta en ehtiny nukkumaan, kun oli paljon asioita tehtävänä.. No noi joulukortit kyllä vieläkin odottaa kirjottamistaan, mutta ne on vuorossa seuraavaks.

Illalla on vuorossa töitä, nyt ensimmäistä kertaa oon yksin vastuusta neljästä lapsesta, kun hostvanhemmat lähtee ulos syömään. :D Saa nähdä mitä tulee. :p Nyt liitän vielä parit kuvat eiliseltä, ja sit alan oikeesti väsään noita joulukortteja.

























En tiiä minkä takia mun kone ei suostu kääntään tota yhtä kuvaa.. No ei voi mitään. Siinä on kuitenkin kuvia. :)


24.11.2010

University of Dayton vs. Florida A&M

Tänään on ollu aika kiire päivä. :p Yheksältä tein pullataikinan, ja sit kymmeneltä ensin tein korvapuustit ja sit heti perään joulutorttuja. Yritti siinä sit ehtiä tekene uusia, että saa sit sinne uuniin kun toiset tulee ulos. Tokavikassa pellillisessä ihmettelin, että miks kestää näin kauan, mutta kun olin tota ajastinta käyttäny, niin olin onnistunu sammuttaan uunin.. Fiksua. :D Babykin alko oleen jo kärsimätön, mutta S oli kyllä kultainen, kun leikki sen kanssa. Kaikista kiirein mulla oli tossa yhen jälkeen, mutta sit just onneks hostdadin vanhemmat ja sen isoäiti tuli! Eli ei tarvinu enää babysta stressata, ja sain kaiken valmiiks kahteen mennessä. Eli kevyt 4h leipominen.. :D Nyt korvapuustit oli ulkoapäin hyvännäkösiä ja maistukin hyvälle, mutta melkein kaikki palo pohjasta.. :( Eli sain vähän lisähommaa, kun leikkasin pahimmat pois pohjista. Muualta ei oo yhtään palaneita, just sopivia, niin en tiiä miten ne tosiaan sit pohjasta kärväs.. Joulutortuista tuli täydellisiä! =) Namnam!

Lähin sit puoli kolmen maissa käymään pankissa hakeen käteistä, kun hostdadin äiti otti lapset haltuun ;) P oli koko päivän kaverillaan, sen kaveri ja sen äiti tuli hakeen sen puoli kahentoista aikaa ja toi takas illalla. Täällä sit kävin suihkussa ja vaan luin New Moonia. :p

Hostmum tuli viideltä, ja kattelin taas jotain Yksin kotona -osiota. Vitsi ne on vaan niin hauskoja! No puoli seiskan maissa hostmum kysy tollain yllättäen, että haluutko lähteä basketball- peliin (=koripallo). "Joo, kyllä mä lähden. Nyt vai?". Joo eli tollanen parin minuutin varotusaika ;D Mentiin siis hostmumin, P:n ja S:n kanssa. Hostmumin pomo sponssaa tota Daytonin joukkuetta, ja siltä hostmum saa aina välillä noita lippuja. Keli oli ihan kamala, vettä sato kamalasti ja mittari nollassa. Peli oli jees, paljon mielenkiintosempi kun noi football -pelit. :p Ja vitsi rakastan noita cheerleadereita, ihan kun leffoissa. :D
























Kaikista kiinnostavinta oli tosiaan toi puoliaika, noi kaks koiraa teki aivan mahtavia temppuja! Mutta joku vois valaista tyhmää, että miten tänne pystyy lisään enemmän kun yhen videon per postaus? No tässä on kuitenkin linkki tohon toiseen videoon, käykää kattomassa youtuben puolelta. http://www.youtube.com/watch?v=EuJq6Yv0oRA







Huomenna sitten onkin jo Thanksgiving! =)

PS. Hostdadin äiti kysy tänään ehkä parhaimman kysmyksen, kun kerroin, että Suomessa on sellasta -10 astetta celsiusta ja lunta, että onko siellä koulut peruttu.. No hmm mitä viime talvena oli monenakin päivänä vaatimatonta -30 astetta, ja ei siellä tunneta eessellasta sanaa kun peruuttaa koulu ;)


PS. Hostdadin äiti


23.11.2010

Mielikuvitusta riittää tytöt

Aamulla heräsin 6.30 ihme piipitykseen. Ensin luulin herätyskelloks, sit sen tsekattua aloin jo ihmetteleen, että soiko mulla korvat. :D No lähin kiipeen yläkertaan, ja piipitys voimistu, ja hostdad oli sit täällä ettimässä piipittäjää. En oikein vieläkään tiedä et mikä se oli, mutta se sai sen hiljenemään. :D Menin sit jatkaan tunniks uniani, mut sit puol kasi olin paljon väsyneempi kun tollon ;)

No tänään en sit lähteny babyn kanssa kävelylle, kun oli sen verran kylmempi ulkona. Joten 10h talon sisällä tuli vietettyä, ei sovi mulle ;) Ja baby oli vieläkin kipeä, että ei tykänny jos sen laski minnekään. Eli raskas päivä (taas varmistu, että sit kun ite haluan lapsia, niin täytyy adoptoida, koska minähän en vauvaa halua ;D Kiitos yli 1,5v. lapsi!). S oli hiukan outo, koska nukku jonkun 3-4h päikkärit.. :o Se ei oo ikinä nukkunu päikkäreitä.. Ja P lähti tolle yhelle kaverilleen parin talon päähän - ja neiti oli juoksemassa ilman takkia ja paljain varpain. Komento takas ja vaatetta päälle. No se tuli käymään jossain vaiheessa täällä hakemassa jotain leluaan, ja muistutin, että muista nyt kengät ja takki, niin menin kattoon, ja taas juoksi paljain varpain. No oli jättäny kengät ja takin sinne naapuriin.. Noinhan toi nuha lähteekin pois ;)

Mun tehtävä oli päivällä laittaa kahelta hostdadin veljen tekemä ruoka tollaseen ihme lämmittimeen, mutta unohdin, et olin puoli tuntia myöhässä. Mutta eipä se haitannu. :p Mut kun toi veli tuli kotiin ekana, ja se meni heti kattoon ruokaansa, että tuoksuupa ja näyttää hyvälle, niin minä olin vähän eri mieltä.. Se tuoksu pelkällä viinille (no se myönsi laittaneensa VÄHÄN liikaa viiniä), ja näytti ihan kamalle! Harmaita kananpalasia, herkkusieniä ja mitä lie. Yök. Kyllä mä sitä maistoin, yhen palan kanaa, mutta en kyllä maistanu sitä kanaa siitä viininmaun alta, että siihen jäi mun syömiset. ;D Söin sit noita lihapullia! Ei oo kyllä niin hyviä kun Ikean!

Ja ennen syömistä aloin siis tekeen tota luumusosetta, ja en nyt tiiä menikö ihan oikein, mutta nyt on jonkinlaista. Laitoin kaks pussia luumuja tollaseen tehosekoittimeen mikä lie, et se murskas ne luumut. Sit kattilaan ja vettä ja kiehuun. En oo ikinä ennen tehny, kun äiti on aina sen tehny, ja näytti kyllä ihan kamalalta.. :D Sain pientä vitsailua hostdadin ja varsinkin sen veljen osalta: "Sä haukuit mun ruoan ulkonäköä, miltäs toi sitten näyttää". :--D  No ruskeeta mönjää kattilassa ei näyttäny kyllä hyvältä. Alussa luulin laittaneeni ihan liikaa vettä, mutta kyllä ne luumut sen veden imi, että siitä tuli tollasta sopivan paksua. Ja lopussa ei enää näyttäny niin ällöttävältä. :D Mutta minkä takia toi on tumman ruskeeta ja se mitä meillä kotona on, mitä äiti on tehny, on ollu enemmänkin mustaa?

No tiskailin sit tota tehosekoitinta (tollanen pirtelökoneen näkönen), ja ihmettelin, että eikö näitä osia oikeesti saa erilleen, kun on mahdotonta tiskata. Hostmum vaan sano, että hän on aina tollasena sen yrittäny tiskata (=eli ei oo ikinä saanu täysin puhtaaks ;D), mutta sit sain noi kolme osaa erilleen, ja helpottuhan homma. Niin toki kun uusia laitteita joskus ostaa, kannattais lukee niitä käyttöohjeita, eikä käyttää tietämättä miten ees käytetään ;) Haha heti minä ratkaisin ;D

Laitoin sit kolumbia K:lle viestiä, että mitä tekee, ja se oli A:n kanssa Dayton Mallilla, joten lähdin sit sinne hiukan ennen kasia. Matkalla mulla oli ikkunat vähän huurussa, ja hyvä etten törmänny liikennevaloissa edellä olevaan autoon. Vihaan mun jarruja, kun ne ei oo niin hyvät ja nopeat. :D No onneks selvisin vaan säikähdyksellä. :p Kesti hetki löytää K ja A Macy:lta, ja sit kierreltiin parit kaupat ja mentiin Wendysiin. :) Matkalla Wendysiin käveltiin vähän oikoreittiä, ihme kukkula ylös, ja kun nähtiin jotkut sähkölinjat, niin sanoin et hei toi on joku sähkölaitos, ja kun siinä oli sellanen ihme aita. No lähempää huomattiin, että ei siinä mitään lankoja oo, mutta kukaan ei silti uskaltanu ylittää sitä ;D K johti joukkoa, ja näytti meille ton reitin et joo mennään tästä, ja sanottiin et kyllä me sua seurataan kun vaan meet. ;D K sit heilutteli laukkuaan testaillakseen, onko siinä vaikka joku näkymätön sähköaita ;) Hiukan kun tarkemmin tarkasteltiin, se aita oli tosiaan ihan puuta, että uskaltauduttiin läpi, minä edellä ;) Haha oli kyllä hauska hetki. No täällä nyt on noita ihme sähköaitoja koirillakin, että ei sitä tiedä mitä täältä löytää. :D

Mut vitsi tuolla Wendysillä oli tilaamisen kanssa vähän ongelmia. Hitto jos mä tilaan pienen kokiksen, se ei tarkota 0,5l mukia.. No olis pitäny sanoa "value drink", mutta kysyin vaan ystävällisesti, että onko tää pieni juoma, niin sit sain 75 senttiä takasin (mikä oli siis ton valuen ja ton "pienen" juoman erotus). Eli sain silti ton ison juoman, vaikka ite sanoinkin väärin ;) Mutta tarkotin siis pienintä, enkä tajunnu et se value drink on nyt eri juttu kun yleensä toi pieni. ;D Tulin takas kotiin puoli kymmenen jälkeen, ja matkalla näin tähdenlennon! Näin ehkä viikko sitten kans, eli nyt oon nähny "koko ajan". :D

Hostdadin äiti tuleekin vasta huomenna iltapäivällä, eli ei ookaan ihan niin helppo päivä luvassa. :( Toivon todella, että baby on parempi huomenna, koska muuten korvapuustien ja joulutorttujen tekeminen on aika tuskasta.. Ja hostdad kun on töissä Cincinnatissa, niin se käy matkalla ostaan lisää tota Ikean glögiä, että sitä juodaan sit Thanksgivininä! Pääsee kaikki maistaan sitä. =)

Torstai-Perjantai välisenä yönä mulla tulee jäämään noi yöunet aika vähiin ;) Aion meinaan suunnata sillon 4am aamuyöllä kaupoille, kun esim. Target aukeaa. Elektroniikka varsinkin kiinnostaa, jos on tosi kivoja alennuksia, niin ei sitä tiedä mitä lähtee mukaan. :) Eli torstaina on sit luvassa shoppailua ja paljon ;D Tänään kokeilin Aeropostalessa kivaa pipoa, oli puoleen hintaan kympillä, mutta en vielä mitään osta, perjantaina sitten. :p

Nyt vaihdan lakanat sänkyyni, ensimmäinen yö mun rakkauteni kanssa, eli Ikean pussilakanan! <3 Tätä on odotettukin tää 3kk! :p









PS. Eilen sain ihanan suklaa + salmiakkipaketin tädiltäni P:ltä! <3

22.11.2010

Erilainen viikko luvassa

Eilen iltapäivällä mentiin viiden jälkeen hostmumin vanhemmille taas syömään. :) Tykkään näistä sunnuntaidinnereistä, kun saa kunnon ruokaa ;) Oli taas perunaa, lihaa (possunlihaa), salaattia ja leipää, nam! <3 En Suomessa tollasesta lihasta tykänny, mutta kyllä nyt maistu monen kuukauden tauon jälkeen :) Mutta mikä ero on sanoilla ham ja pork? Molemmat on possua? Kysyin noilta, mut ei ne osannu selittää, eikä mun sanakirjakaan nyt oikein kerro vastausta.. Jälkkäriks olis ollu tollasia keksejä, löyty liloja, punasia, sinisiä jne. Yök, en ees maistanu tollasia väriainejuttuja. ;) Noilla oli muuten ihanat joulukoristeet yhellä pöydällä, tollanen joulukylä! Ei ollu nyt kameraa mukana, mut täytyy ottaa kuva Thanksgivininä!

Baby on nyt vähän kipeä, sillä nousi kuume tossa illan aikana, ja oli jo muutenkin tänään nukkunu tosi paljon. No tultiin kotiin puoli ysin maissa, ja innoissani odottelin Täykkäreitä, mutta eipä ne sit tullukaan eilen. :(

Tänään aamulla kulutin 1,5h siivoiluun, että siivoojat voi tulla siivoon ;) No mua hävettää, jos täällä on kaikki lelut ja muut ympäri lattioita, et niitten pitää ensin keräillä kaikki pois ja sit vasta siivota. No toi keskikerroksen raivasin leluista ja muista tavaroista, leikkihuoneen ja kolme lastenhuonetta, ja siihen tosiaan kulu 1,5h.. :D Pelkkien tavaroitten takasin laittamiseen. Ihan jees. No käytiin reilu tunti kävelemässä, ja vitsi oli tosi lämmin. Mulla oli päällä ohut pitkähianen + toi täältä ostama syksytakki, ja tuli kuuma. No siivoojat oli tullu tolla välin, et ei niillä sit menny enää kun alle tunti mun ollessa kotona. Aamupäivän baby oli jo hyvässä kunnossa, mutta sit tuntu kuume nousevan, niin annoin tota lääkettä mitä hostmum oli käskeny antaa, ja oli taas parempi iltapäivän. Nukku jonkun parin tunnin päikkärit, ja me pelailtiin S:n kanssa airhockeyta pitkästä aikaan, ja sit aloin askarteleen joulukoristeita mun huoneeseen! =) P kun tuli koulusta, niin sain senkin innostuun, ja askartelikin kans viiteen asti, kunnes lähti voimisteluun. :) Ottelen ehkä huomenna kuvia, tai sit kun saan tehtyä lisää koristeita =) Lounaaks söin yhen pakastejuustopitsan, kun yhellä reissulla ostettiin pari erilaista, et voin nyt ensin testata mikä on hyvää, ja sit voidaan pitää tuolla pakkasessa, että voin syödä.

Vikat puoltoista tuntia ei ollu herkkua, kun babyllä taas kuume nousi, ja annoin kyllä uudelleen lääkettä, mutta itki sit melkein koko ajan. Nukahti melkein just ennen kun hostmum tuli kotiin, mutta heräs niitten sit tullessa. No mä kävin suihkussa ja lähdettiin sitten hostmumin ja kahen nuorimmaisen kanssa Krogeriin. Nyt on sit perunajauhot, leivinjauheet jne. ostettu, mitä monissa leivonnoissa tarvii. Ja yritin ettiä broilerin suikaleita tai mikä se nimitys nyt onkaan, mistä voi tehdä kanakastiketta? No ei kyllä löytyny. Ja ostettiin mulle pakkaseen lihapullia, niin löydettiin koko kaupasta vaan tasan yksiä lihapullia, ruotsalaisia. :p Toivottavasti nyt on hyviä! Oli siellä toisiakin lihapullia, mutta siinä tais olla kuus lihapullaa pakkauksessa (jotain broileri/kasvislihapullia), mut toi kuuden pakkaus makso yli 5 dollaria. :D Pikkasen hintavia. :D Mutta minkä takia täältä ei saa vaniliinisokeria?? Suomessa ainakin se on purkissa sokerimuodossa, mutta täällä noilla on vaniliaa nesteenä. :o Tai toinen vaihtoehto olis vaniliapavuista tehdä, mutta tollaseen menee joku pari viikkoa. Niin anteeks mitä oli? Miks kaikki on noin vaikeeta.. : D


Mentiin sit Krogerin jälkeen hakeen Wendysilta ruokaa, söin taas ton kanahampurilaisen ja ranskiksia. :) Ja käytiin poimiin P voimistelustaan.
 
 
 








Sain muuten nyt laitettua facebookiin noi M:n synttärikuvat ja sit lisäilin lisää kuvia Washington DC:stä, kun vihdoin E sai kamerastaan ne ulos =)

Ja tää viikko tulee oleen töitten osalta nyt helppo =) Huomenna on ainut ihan normaali työpäivä, ja ke työskentelen poikkeuksellisesti koko päivän, mutta hostdadin äiti tulee tänne huomen illalla, eli se on mun kanssa ke päivän. No lapsilla ei oo koulua, että täällä riittää taas vilinää! Keskiviikkona aion siis leipoa noita korvapuusteja ja joulutorttuja! Tänään ostin pari pussia luumuja, et täytyy niistä tehdä varmaan huomenna sitä luumusosetta, ja myös tota voitaikinaa löyty kaupasta. :p Torstainahan on Thanksgiving, eli kaikki on vapaalla ja mennään sit hostmumin vanhemmille syömään. Perjantaina on Black Friday ja oon senkin päivän vapaalla, ja se päivähän menee sitten shoppaillessa! :D Noi kysy jos voin sit sen illan työskennellä, et ne pääsee ulos syömään, et about 7pm-11.30pm vietän lasten kanssa. Ja sit onkin jo viikonloppu =) Kiva viikko siis tiedossa!

21.11.2010

Ikea & Jungle Jim's

Viime tekstissä unohtu mainita, että taas tuli lauantaina ajettua tollaset kevyet 100km ton illan aikana.. :D Vähän kaikki jutut on kaukana ;) No mutta tuli kyllä tänäänkin huristeltua yli 100km. :p Aamulla heräilin puoli kymmenen maissa, ja skypettelin äitin kanssa noin tunnin ajan. Lähin sit yksin puoli yhen jälkeen ajeleen Cincinnatin Outleteille, kun en saanu kolumbia A:ta tai K:ta kiinni. Yritin ettii siskolle joululahjaa, mut ei löytyny mitä se olis halunnu. :/ No en sit halunnu enempää oikein siellä kierrellä itelle shoppailemassa, kun ens viikolla on Black Friday ja kohta on Joulu, et pääsee sit alennusmyynneille.

Päätin suunnata Ikeaan, koska tuoltahan matkaa ei oo enää kun 10 mailia. :p Ja vaikka olin kerran jo ollu siellä, niin silti olin ihan kujalla ja jouduin kiertään koko paikan ettien noita lakanoita, mutta löysin! =) Valkonen pussilakana siis, parikymppiä makso, mutta hostvanhemmat kyllä maksaa sen mulle takas. Ei tarvi enää tapella irrallisen lakanan ja peiton kanssa, jes!! Sit ruokaosastolta lähti mukaan parit maraboun daimsuklaapötköt, ja GLÖGIÄ! Kiitos P vinkistä, että siellä on. Ja maistoin tossa heti kotiin tullessa, ja toi on hyvää! Se on valmisjuomaa, ettei tarvi lantrata, mutta kyllä siihen vähän täytyy vettä laittaa sekaan, niin sit on hyvää. :p Namnam, joulu pelastettu! :) Ja toi pullo makso n. $3, eli halvinta mitä täältä on löytyny!

No Ikeasta päätin suunnata vielä Jungle Jim's:iin, koska sieltä Jungleen ei oo kun 15min matka. Ostin suklaata ja Pandan lakua. :p Ja sielläkin oli glögejä, ehkä kolmea eri vaihtoehtoa, mutta ne oli kaikki yli $7/kpl. Eli ei tarvi ees niitä maistella, kun toi Ikean on hyvää. :p Takas olin vähän puoli neljän jälkeen, eli tollasen yli 100km lenkin menin kolmessa tunnissa. Noi ihmetteli et kuin kerkesin takasin niin nopeesti. :D No ajelin mä vähän ylinopeutta koko matkan, mutta niin tekee kaikki muutkin, en voi olla liikenteen tukkona ;) Mutta jo nyt on ajovarmuus lisääntyny ihan sikana, kun on tullu ajeltua ihan tuhottomasti.

Hei niin tässä on nyt kuva eilen ostamastani topista. Eihän tota ihanuutta vaan voinu jättää kauppaan, kun se oli vielä alenuksella, n. $7, eli n. 5,35e.





Ja sit piti tuo glögikin kuvata. :p









Eilen sain taas olla onnessani, kuinka ihana hostperhe mulla on! :p Olin lähössä Greeneen, kun hostmum alko jutteleen, että nyt kun pian oon menossa New Yorkiinkin esimerkiks, et jos mulla ei oo tarpeeks rahaa, niin ne voi kyllä lainata (=eli maksaa parin viikon palkkaa etukäteen). :D No mun tarkotus on ihan pärjäillä tähän asti saaduilla rahoilla, mutta ihana tietää, että jos tulee jotain yllättäviä juttuja, niin apu löytyy läheltä. :) Seuraava iso projekti on tosiaan uusien lasien ostaminen, eilen onnistuin naarmuttaan näitä vähän lisää.. Ja toinen sanka ei pidä näitä paikallaan ollenkaan.

Äitille jo avauduinkin jo aamulla, kuinka mä en voi ymmärtää moniakaan uskontoja. Se yks tyttö meijän enkun tunnilla, joka käyttää huivia päässään, on siis muslimi. Ja otettiin kuvia just Thanksgiving dinnerillä, mistä se yks kuva just olikin, niin tää karkas sillon heti pöydästä pois. No kyselin sit et liittyyks toi sun uskontoon, ja se selitti, että joku kuitenkin laittaa facebookiin, ja hän ei halua omia kuviansa sinne. Toi tyttö on facebookissa, sillä on varmaan lähemmäs sata kuvaa siellä, mutta ei yhtäkään kuvaa siitä ittestään. Kyllä ne saa uskonnon puolesta laittaa, mutta sen aviomies ei halua, että se laittaa omia kuviaan nettiin, ettei muut miehet voi kattella sitä. Samalla se siinä kuitenkin kerto jollekin, että joo mulla on meijän hääkuvia facebookissa, mutta siis kuvia pelkästään mun miehestä. :----D No onpa hienot hääkuvat kun pelkästä aviomiehestä ja muitakin miehiä (sukulaisia mitä lie), mutta ei yhtäkään muutakaan naista niissä kuvissa. Joo morjes, ei muuta.

Nyt taidan mennä jatkaan New Moonin lukemista, sain eilen luettua Twilightin. :)


20.11.2010

Monica's birthday party

Eilen hostdad tuli kotiin neljän maissa, mut sit työskenteli vielä, et se meni viemään P:n voimisteluun viiden jälkeen, jolloin mä laitoin itteni kuntoon, ja hostmum tuli puol kuus, niin lähdin sit thaimaa N:ää hakemaan. Vähän gps sekoili lopussa, mut olin pari minuutti yli kuus sit N:n luona. Lähettiin sit ajaan kolumbia M:n luokse, ja ajoin ekaa kertaa Daytonin downtownissa. Oltiin melkein ekat, siellä oli jo yks amerikkalainen J, joka on M:n tutor. No muutkin sit tuli, ja pelailtiin pingistä ja tota jalkapallopöytäpeliä (mikähän sen nimi on?). :p Sit syötiin, ja ruoka oli liian hyvää, koska olin ihan ylitäynnä. :D Tosi hyvää lasagnee, leipää mis oli valkosipulijuttua, salaattia ja irrallisina mansikoita, viinirypäleitä, omenanpalasia jne. + sipsiä ja kokista. Sit kun päästiin kakkuun, niin en pystyny syömään kun ihan vähän, kun olin niin täynnä. :D

Ilta meni mukavasti lisää pelaillessa ja noi kolumbialaiset ja argentiinalaiset yritti opettaa meitä muita tanssiin salsaa ja lie mitä muitakin tansseja. :D M sai lahjaks kolme pipoa 8) Kaikki miettiny samaa, että raukka tottunu lämpöseen ilmastoon, niin täytyy ostaa jotain lämpöstä ;) M:ltä lähettiin sit tossa yhentoista maissa ajaan Daytonin downtowniin, ja oltiin N:n kanssa siellä ekat, ja mentiin tsekkaan toi yks yökerho, Therapy Cafe, mutta siellä musiikki oli aivan liian kovalla, ja se oli täynnä mustia ihmisiä, joten ei oikein haluttu sinne. No mentiin sit taas Masqueen. :D Nyt sisäänpääsy oli vaan $5, viime kerralla oli muistaakseni $7. Oli oikein hauska ilta taas, nyt pysty tanssiinkin ihan ok, jalka enää vähän vihottelee. Mut vitsi nyt kyllä taas huomas kuinka kiva ilta oli ilman alkoholia, että ilmankin pärjää. Että synttäritkin voi järjestää ilman alkoholia, ja hauskaa on. :p Kotiin lähdettiin ajaan puoli kolmen maissa, että olin kolmen jälkeen kotona. Mut en kyllä yhtään tykkää Daytonin downtownista, se on niin sotkusen näkönen ja pelkäsin jättää auton parkkiin, olin varma et joku käy tuhoon sen. :D No oli auto onneks kunnossa ;)

Tänään sit heräsin herätyskellooni puoli ykstoista, kun hostdad kysy eilen, jos voin tänään työskennellä, kun maanantainahan olin kipeä. No olin just saanu itteni sängystä ylös, kun hostdad tuli alakertaan, baby nukku sen sylissä, että voit vielä nukkua jos haluat, et vauva voi tulla nukkuun sun kanssa. No en mä nyt enää sit halunnu nukkua kun kerran jo nousin, vaikka väsyttikin vähäsen. Eli aamulla olin 1,5h täällä babyn ja P:n kanssa, et baby heräs 15min ennen kun hostdad tuli takas kotiin ;) Mut kävin kyl kattoon sitä varmaan 10min välein, kun hostdad laitto sen nukkuun niitten sänkyyn. Pelkäsin et se putoo, mutta se taitaa nukkua siellä aika useestikin.

Lähin sit käymään Krogerissa ostaan joulukortteja, ja kirjastoon piipahtaan, ja sit tankkaamaan... No hitto mä en tiedä mitä mä painan tai teen väärin, kun se tankkaus ei toimi mulla. :D Se koko ajan lopettaa sen, enkä pysty laittaa meneen ittekseen. No onneks viereisellä automaatilla oli joku mies, jolta kysyin apua, ja se just laitto sen meneen ittekseen niinkun mäkin yritin.. En tiiä mitä siinä pystyy tekeen väärin, etten saa sitä toimimaan... :D No sain kuitenki sit tankin täyteen taas ;) Nyt oli halvinta bensaa varmaan täälläoloaikana, tai no mitä mä oon seurannu noita lukuja ehkä kuukauden ajan.. ;)

Kävin sit uiskentelemassa puolisen tuntia, ja iltapäivällä työskentelin vähän lisää, puoli neljästä eteenpäin. Tuli taas Ohio Staten football -peli, niin noi katteli hostmumin vanhempien kanssa täällä kellarissa, ja mä hengailin babyn ja T:n kanssa keskikerroksessa = katteltiin Shrekkiä. :D Vitsi alussa olin keittiössä ja sit baby alko itkeen, ja heti jo sinne kävellessä kysyin, että T, mitä sä teit? No se juoksi mua karkuun, mutta eipä löytänytkään tästä kerroksesta äitiä tai iskää, ja menin sitä toista kautta vastaan. No pysähdyin sen eteen ja kysyin uudelleen, että mitä sä teit, ja se oli oikeesti kauhistunu. :D Ja puhu ihan totta, että hän tönäs babyn maahan (kun se avaa ton yhen "laatikon", niin se tietää et baby ei voi sillon seistä sitä vasten, ettei sen sormet jää väliin, niin sen ratkasu on tönätä baby maahan ;)). Yleensä mitä oon sen nähny käyttäytyvän tollasen tilanteen jälkeen on vaan riehuminen (kun äiti tai iskä on ollu siinä), mutta nyt se kyllä ottikin tosissaan, kun puhuin vakavalla äänellä ja katoin sitä silmiin. :D

No peli loppu hiukan ennen seittemää, ja lähin sit hakeen kolumbia A:ta, ja mentiin Greeneen. :) Ostin M:lle ton synttärilahjan vähän jälkijunassa Victorias Secretiltä ja yhen topin Forever 21:stä. :p Kuvailen sen huomenna, se on ylisöpö! Käytiin myös Panera Bredissä kaakaolla, mutta se oli tuhottoman pahaa... Maistu ihan jollekin kahville.. Puolet siitä pystyin juomaan, sit ei pystyny enempää. :D Tultiin sit takas kotiin jo ysin jälkeen, ja A kävi hakemassa mulle palasen sitä sen tekemää apple pieta, ja oli kyllä niin hyvää! :p Täällä oli vieläkin hostmumin vanhemmat, kun ne oli tilannu pitsaa, et söin sit palan sitä. :)










Joo nyt oon tosi väsyny, ja kello on vasta kymmenen. Pitää nukkua viime yön univelkaa vähän pois. :p Lisää kuvia laitan huomenna fb:hen, sieltä voi sit kattella. :)

Marlin glögiä please?!

Mulla on nyt meneillään NÄIN ISO kriisi. Täältä ei taida saada mitään kunnon glögiä, koska kun yritin kysellä glögistä hostvanhemmilta, niin eivät olleet ikinä kuulluaan. Saman kohtalon sai joulutortut.. :D Mutta niitä mä aion tehdä! Suurempi ongelma on siis glögi, koska mä en tykkää lantrattavista glögeistä, enkä kun tosta yhdestä ainoosta.. :D Eli Marlin glögiä vois joku ihana lähettää!







Muita toiveita tota Joulua ajatellen ;)

















Kuvien laatu on ihan kamala, kun ne on kaikki googlesta, mutta olkoot. Eli Vaasan ruisleipää, Fazerin sinistä ja myös pähkinäsuklaata, siitä ei löytyny vaan kuvaa, sukulakuja, pandan lakritsipötköjä, vihreitä kuulia ja geishoja. Mähän en tykkää mistään konvehdeista, että noi suklaat on tosiaan ainoita ihania mistä tykkään! =)

19.11.2010

Thanksgiving dinner vol. 1

Eilen aamulla uhkasin tota pientä tihkusadetta, ja lähdin puoli ysin maissa kävelylle. Vauvahan on täysin rattaitten "katoksen" suojassa, ja ite kun laitto sopivat vaatteet, niin hyvin voi kävellä. Samaan aikaan yks naapuri tästä kadulta toi sateen takia lapsensa autolla bussipysäkille, ja sano mulle jotain mitä en kuullu, mutta voin arvata sen miettineen, että onko toi ihan hullu. :DD No ilma oli raikas ja puoli tuntia käveltiin, teki hyvää. :) Mentiin sit naapuriin taas juoruilemaan, ja tulikin kiire hakee S bussipysäkiltä, kun se bussi tulikin pari minuuttia etuajassa. S oli siltikin vähän heikossa kunnossa, joten loppupäivä meni sen osalta sohvalla makoillessa telkkaria kattoen.

Ite alotin korvapuustien leipomisprjoketin jo kahentoista maissa, et sillon tein taikinan, mutta taikina ei kyllä oikein tykänny nousta - tai nousi se, mutta kesti kaks tuntia.. :D Ja ei niistä taaskaan tullu sellasia mitä piti! :(( Heti uunista ottaessa oli kovia ja ei niin ihania maistuvia mitä niitten pitäis olla - mitä oon suomessa tehny. Mikä on vikana, kun nyt oli oikeet jauhotkin?

Hostisä tuli vasta ihan pari minuuttia vaille kuus, tosin se oli kyllä hiukan aikasemmin sit tullu jo autotalliin, kun pumppas mun auton renkaisiin ilmaa. Aamulla se oli lähössä töihin ja huomas, että mun yks rengas on taas ihan tyhjä. Oon pari päivää miettiny, että näyttää ehkä vähän tyhjältä ja tuntuu hassulta, ja ti sanoin hostmumille, mut unohdin sanoa hostdadille. Mut ti ei ollu vielä noin paha! Mut nyt on taas renkaissa ilmaa toivottavasti hetkeks. :p Tosin ei kai renkaitten noin nopeesti kuuluis tyhjentyä, että ehkä noissa renkaissa on jotain vikaa.. Tää on vaarallista, kun minä ajelen yksin autolla, niin kukaan muu sitä ei oikein tsekkaile, ja mä en ymmärrä autoista mitään... :D Ja eilen muuten nollasin mittarin ja katoin paljonko tulee matkaa tunnille ja takasin, ja tais olla about 43mailia, eli n. 70km.. :D

No kävin ottaan kolumbia A:n kyytiin, ja jouduttiin meneen Krogerin kautta, kun sen kakku ei ollu vielä valmis (oli siis uunissa), ja se kävi ostaan sit jonkun kakun. :D). Oltiin sit sellanen 15min myöhässä. ;D Englannin tunnillahan meillä oli Thanksgiving dinner, ja tuli maisteltua vaikka mitä! Tosin suurimmasta osasta ihmeellisyyksistä en tykänny yllättäen ;) Mutta meillä oli siellä tosiaan kalkkun, sweet potatouseja ja vaikka mitä jälkiruokia. :p Ite tykkäsin yhen brasilialaisen naisen tekemistä juustopalloista ja yhen meksikolaisen tekemästä hedelmäsalaatista. :p Kyllä se yks miesopettaja kehu mun korvapuusteja, että oli tosi hyviä, hän söi viis. :D Hyvä että jollekin maistu. (Ja tänään kun hostdad soitti, niin se varmaan puolet siitä puhelun kestosta käytti kans niitten kehumiseen..;D Vinkkas että jos tekisin ens viikollakin Thanksgiving dinneriä varten). Tässä nyt parit kuvat eiliseltä.












Tänään aamulla oli taas vuorossa panikointihämähäkinmetsästystä - ja minä voitin! Se oli taas sellanen vähän isompi, mutta paperia + hiusten hoitoainepullo autti mut voittaan tän kamppailun. Tulin yläkertaan, ja katon, että mitäs kummaa, täällä on kaikki lapset kotona. P tuli itkukurkussa kysyyn, että vietkö mut koululle, missasin bussini. :DD Se oli jotain kiukutellu ja sit myöhästyny, ja sit se panikoi ton parikytä minuuttia (tulin joskus kakskyt vaille kaheksan yläkertaan), että äiti mennään jo. Hostmum just sano, että tais kyllä nyt oppia, että ei halua myöhästyä bussista, oli se sen verran kauhuissaan koulusta myöhästymisestä. :p S jäi tänään taas kotiin, kun oli aamulla ollu pahemmassa kunnossa, mutta tollon kasilta oli jo aika normaali, mutta makoili sit sohvalla koko päivän. Itekin otin päikkärit aamupäivällä babyn kanssa. :)

17.11.2010

Älä unelmoi elämääsi, elä unelmaasi

Eilen illalla olin taas synkemmissä mielialoissa, ja se sit jatku tänäänkin. :( Ja kyllä kun mä mietin, että mulla on ikävä perhettä, pupuja ja kavereita! <3 Ja aikamoinenkin ikävä. En oo vaan just halunnu miettiä sitä, enkä oo kyllä nytkään enempää miettiny, mut jotenkin silti tää mieliala on voittanut mut parina päivänä enemmän ja enemmän. Mutta kyllähän mielelläkin on oikeus olla surullinen, vaikka kaikki asiat onkin hyvin. Mutta ei sitä nyt voi kieltää, että oon aika hemmetin kaukaa kotoa vieraassa maassa ja puhun joka päivä ei mun äidinkieltä. Kyllähän se tekee asiat hankalemmiks. Mutta mä nautin täysin mun elämästä täällä, mä elän mun unelmaa, jota mä tänne lähdin toteuttaan. "Älä unelmoi elämääsi, elä unelmaasi." Mä en oo kertaakaan katunu tänne lähtöä, en ees näinä synkistelypäivinä. Tää on se juttu, mitä mä halusin tehdä ja minkä mä tulin tekemään. Mä en odottanu liikoja tältä työltä, vaan tää on sellasta mitä odotinkin.

Just lueskelin facebookista, että yks mun entinen luokkakaveri lukiosta, joka on kans USAssa, mutta opiskelemassa, menee jouluks kotiin, niin olishan itelläkin kamala hinku! Mutta yhtä kova hinku mulla on viettää joulu täällä ja nähdä miten se täällä menee. Täydellisin vaihtoehto olis siis tuoda sosiaalinen elämä sieltä suomesta tänne elään mun unelmaa mun kanssa ;)

Tosiaan suurin ikävä mulla on pupuja! <3 Mä niin haluaisin ne tänne, oon niin eläinrakas. Se tosiaan näkyy siinä, että oon aivan rakastunu kun pääsen jonnekin, missä löytyy joku karvaotus. Ja tietenkin omia karvapalleroita kaipaa, ne on vaan niin mahtavia. <3 Ne on kasvanu mun mukana siitä 12 vuotiaasta pikkutytöstä yheksäntoista vuotiaaksi, ja opettanu tosi paljon. Mä rakastan niitä aivan tajuttomasti, ja mun pahin pelko on, että ne kuolee tän vuoden aikana. Eläinten toi elämänkaari nyt on niin paljon lyhempi kun ihmisten, mutta eihän noi oo kun seitsemän vuotiaita terveitä poikia! Ja ne lupas mulle olla hyvässä kunnossa kun palaan takasinkin! Mut äiti vois silti lähettää Pepiton mulle postissa tänne! ;)

Laitan tähän nyt äitin ottamia kuvia noista ihanista pörrökasoista!











Ja vaikka sitä selviytyy englannilla, niin silti sitä kaipaa suomea, sitä helppoutta, ettei tarvi yhtään miettiä, mikä joku sana on tai miten voit nyt fiksusti sanoa asiat. On se kommunikaatio vaan niin paljon helpompaa sillä omalla äidinkielellä. Ja kyllä nyt kun alkaa ilmat kylmenemään, niin haluais päästä saunassa käymään! Mähän en erityisemmin tykkää saunoa, mutta kyllä näin kolmen kuukauden tauon jälkeen saunaan meno olis ihan jees ;) Ja ruisleipää olis tilauksessa johonkin joululahjapakettiin! Alan hajoamaan tohon paahtoleipään. :D Ja toi "I can't believe it's not a butter" maistu paremmalle siellä M:llä, nyt ei oo enää niin hyvää ;) Mutta kyllä sitä syö, oivariiniä on vaan ikävä kans!

Ja mulla on kova ikävä mun parasta ystävää E:tä, jonka kanssa tehdään kaikkia hulluja juttuja (tosin se ei aina innostu mun hulluista jutuista, en tiiä mikä sitä vaivaa..) ;) ja meillä on hauskaa, vaikkei tehtäis mitään. <3 Vois melkein sanoa, että joissain asioissa ollaan kun yö ja päivä, mutta vastakohdathan täydentää toisiaan. Ja J:n kanssa tekstailtiin valehtelematta joka päivä, niin täällä on välillä vähän orpo olo, että hmm kelle mä nyt tekstaan tästä asiasta.. :D Aivan mahtava tyttö kans! <3 Muita ihania H x2, T, J x2, M x2, L x2, K... ! <3 Miss u all!

No eiköhän nyt tullu kaikille selväks, että mulla on ikävä, mutta silti elän unelmaani! =)

No tänään käytiin aamulla kävelyllä babyn kanssa, reilu tunnin lenkki, ja oli jo tosi viilee. :( Sain muuten hostdadiltä taas kuulla, että joku naapuri oli ajanu ohitte jossain päin, ja ihmetelly taas, että kuinka pitkiä kävelylenkkejä teen. :D "Siellä on jo niin kylmäkin, että miten sä tarkenet kävellä.." No joo tosiaan Suomessa on nyt jo lunta, että miten ton kylmyyden nyt ottaa.. ;) Käytiin taas naapurissa viettään aikaa babyn kanssa, ja nukuin sen kanssa päikkärit, kun S katteli Scoopy Doota. Se oli jo koulussa, mutta kotiin tullessa oli vieläkin kuumetta, et makoili vaan.

Hostmum tuli puol kaks, ja sit vaan datailin ja kolmen maissa lähin noitten mukaan, kun hostmum meni maksaan P:n synttäripartyt yhteen rullaluisteluhalliin. Sen jälkeen suunnattiin Krogeriin, ja saatiin nyt lisää mandariineja! <3 Tos meijän lähiKrogerissa niitä ei vielä ollu joku viikko sitten, mutta nyt ostettiin iso boksi! Sit babyn lääkärintarkastukseen, jonka piti olla 4.15pm, mutta tosiaan päästiin edes sinne huoneeseen ehkä 5pm, ja siinä sit ensin hoitaja kävi punnitteen ja mittaileen, ja sit odoteltiin ja sit tuli lääkäri ja lopussa vielä hoitaja. Babyn pitäis painaa enemmän, mutta oli paremman kokonen kun T oli sen ikäsenä. :D Sit se sai vikan osan jostain rokotteesta, ja se lääkäri tsekkas S:nkin, kun raukalla oli yli 38 astetta kuumetta (jo neljättä päivää, vaikka se on syöny lääkettä joka päivä, et kuume laskis), ja se sai taas antibiootit korvatulehdukseen. Sama korva kun viimeks, eli se ei ollu parantunu varmaan kunnolla viimeks.

Kotiin selvittiin sit puoli seittemän maissa. :D Hostdad tuli hiukan meijän jälkeen, se oli käyny ostaan pitsaa tollasesta paikasta, et ne tekee ne tuoreina, mut sit pakastaa ne, että ne saa ite paistaa. Söin taas tota "lasten" pitsaa, eli juustopitsaa, oli hyvää. :) Thaimaa S soitteli, et jos lähtisin Greeneen sen kanssa, mutta en jaksanu, vaan kattelin eiliset ja tän päiväset Salkkarit. :)) Vitsi kuoliko Sebastian oikeesti? :( Noi katteli Avataria, kun se tuli telkkarista, ja sitä mäkin tossa silmäilin, mutta sen mukaan, miten kaikki on sitä kehunu, en oikein ymmärtäny sen hienoutta.. :D Kaikki on kehunu sitä maasta taivaisiin, ja en nyt kyllä sanois hyväks leffaks.. :p Hostdad kyllä tykkäs siitä, mutta mehän ollaan kaikesta eri mieltä ;) Nyt näköjään ei rajotu enää vaan ruokiin. ;D

Huomenna vuorossa korvapuustien tekoa ja sit meillä on englannin tunnilla Thanksgiving dinner. =) Jee!

PS. Oliskohan ehkä kannattanu vähän enemmän kuunnella niillä lukion hissantunneilla, et osais jotain muutakin sanoa tosta Suomen historiasta, kun et millon itsenäistyttiin, ja et ollaan oltu sekä Ruotsin ja Venäjän vallan alla.. "No oli meillä sisällissotakin joskus, jostain punasista ja valkosista siellä puhuttiin, mutta ei mulla oo mitään hajua, että millon ja miks.". :DDDD "Ja Suomineidolla oli toinenkin käsivarsi, mutta Venäjä ryösti sen. Ja Suomen pääkaupunki oli joskus Turku, mutta se liitty näihin sotiin, että se vaihtu Helsinkiin." Joo, toki osaan tän historian.. ;)

16.11.2010

Sadetta

Tänään S oli kotona, kun oli vieläkin raukka kuumeessa. Eli ei päästy babyn kanssa kävelylle, ja babykin taitaa olla vähän kipeä, koska oli aivan mahoton koko päivän. :D Nukku joku kolme kertaa, mutta sellasen 10min/kerta. Eli ehkä puoli tuntia koko kymmenen tunnin aikana.. Onneks baby liikkuu jo hurjaa vauhtia konttaamalla, niin se ei oo turhautunu, kun pääsee itekin liikkuun.

No muuten päivä meni hyvin, koko päivän sato. Sade on nyt ihan outoutta, kun täällä ei oikeesti oo satanu paljon yhtään. Tein tossa päivällä perunamuussia, nam! <3 Perunamuussia ja kananugetteja. :p






Ja otinpa muuten nyt muistaessa kuvan tosta Washingtonista ostamastani kokispullosta. ;) Ostettiin noi, kun oli niin hienot ;) Vaikka se kokis ei sit kyllä mun mielestä maistunu ees hyvälle..



Olin sit jo ennen kuutta oottamassa kolumbia A:ta, ja se tulikin tasan kuus. =) Onneks oli ajoissa, niin sai ajella ihan rauhassa, kun näkyvyys tuolla pimeydessä + kamalassa sateessa ei todellakaan ollut hyvä.. Tunnit meni ok, ja takasin ajo oli vielä kamalampaa, sato rankemmin ja tiellä oli vettä. No alinopeuksilla mentiin ja kotiin selvittiin. :p Nyt nukkumaan!

PS. Hyvä kun suomessa turhautu kolmesta mainoskatkosta tunnin sisällä, niin eilen oikein katoin tarkasti Gossip Girlin aikana, että se tosiaan alko tasan ysiltä, ja loppu minuuttía vaille kymmenen, ja siinä välissä oli viis mainoskatkoa. :D Ihan jees.