30.4.2011

Huvipuistoilua

Eilen tosiaan katteltiin tyttojen kanssa pari leffaa taalla (cokis zeron avulla pysyin hereilla), ensiks The good girl, missa oli Jennifer Aniston ja Jake Gyllenhaal, mutta se oli kylla huono. Ja sit The Experiment, mita ei katottu ihan loppuun asti, pitaa joku paiva tsekata loppukin. Sen idea oli siis se, etta joku tutkimuslaitos palkkas parikyta miesta, et osa naytteli vartijoita ja osa vankeja parin viikon ajan, ja aika sekasin ne ihmiset kylla meni siina. Ja en nyt viela tieda miten paattyy, mutta kiinnostava oli! Tytot tais lahtee joskus puoli yhen maissa, joten paasin sit vihdoin nukkumaan.

Tanaan herailin jo ysin jalkeen ja otin aamun ihan rauhallisesti, koska itavalta A nukku johonkin yhteentoista, etta se tuli hakeen mut vasta puoli kahen maissa. Pienten eksymisten jalkeen paastiin Kings Islandille ja ei onnes tarvinu sisaan jonottaa (no parkkipaikan ettimiseen meni kylla tovi jos toinenkin), kun A oli ostanu ton gold passinsa jo netista (lippuluukulle oli meinaan ihan torkee jono). Mut koko puisto oli ihan taynna ihmisia, kaikkialle oli isot jonot. Vein sit A:n ensimmaiseks Diamond Backiin, ja jo heti istuessa niihin paikoille se hopotti "I hate you:ta", kun sain sen siihen suostuteltua. :D Haha A oli kylla aika kauhuissaan, mutta kylla makin oon tossa, vaikka oon ennenkin ollu, on se sen verran hurja! Seuraavaks mentiin The Beastiin, mihin jonotettiin yli puolitoista tuntia... Se on siis maailman pisin ja nopien puinen vuoristorata. Sekin oli hurja, en muistanu et se hytkyy noin paljon, sain pienen paansaryn siita. No lupasin jotain rauhallisempaa sit ja vein A:n Racer:iin, mutta en taas muistanu et sekin meni aika kovaa ja jyrkkia makia. Valissa kavin kokeilemassa kahella dollarilla tikapuitten kiipeemista, et ne pitaa yrittaa pitaa tasapainossa, ja kun paasis sinne ylos asti painaan nappia, voittais sellasen jattipehmolelun, mutta se on kylla aika mahdoton tehtava. Eli ei tullu voittoa, ehka puoleen valiin paasin, sit tipuin (ja siina on siis pomppulinna alla).

Sit ma sain taas oikein ideoista parhaimman ja johdatin meijat kokeileen yhta vesivuoristorataa. Aattelin et se olis samantyylinen kun tukkijoki tai koskiseikkailu, mutta voi morjes kuinka se kasteli ihan totaalisesti. Oltiin ihan ylta paalta markia, ja sillon ilmakin alko jo viilentyyn. No paatettiin menna viela yhteen rataan kuivatteleen itteemme, ja luultiin, etta se talon sisalla on ihan vuoristorata, mutta se olikin sellanen pyoriva juttu, ja A jatti mut siihen yksin.  Vahan kun taikamatto, mutta se vetaa viela paa alaspainkin. Ei kylla ollu hurja, ei se menny montaa kertaa vaarinpain, ainut oli vaan et pelkasin saavani kauheen huonon olon. No ei siina kylla ehtiny huono olo onneks tuleen, vaikka just ennen oltiin viela syoty Cinnabonin jattimaiset korvapuustit. Ja juotu torkeen isot mukilliset lemonadia.

Kotiin lahettiin hiukan ennen yheksaa, ja aika hyvin gps osas nyt neuvoa lyhyimman reitin, et oltiin jo puolen jalkeen taalla. Ja kello on kohta vartin yli kymmenen ja hostit ei oo vielakaan kotona, ja ma oon aika hermoraunio. Vihaan olla yksin pimeella, varsinkin isossa talossa! Ja yhtaan ei helpota se, etta etuovi eika takaovi ollu lukittuina, miten niita yleensa pidetaan kun ollaan kotona. Ma aina lukittelen kaikki kun lahden taalta, mutta eipa noi nakojaa. Ja kun taa poytakone on ikkunan lahella, ja tuolla on ihan pilkko pimeeta, ja tohon meijan eteen viel pysahty asken joku auto, ja sielta jai yks ihminen kyydista, niin olin ihan paniikissa. No hetken paasta joku muu auto tuli ja se meni sinne. Mutta huh nyt tais noi saapua kotiin eli ma uskallan menna nukkumaan! 8)

29.4.2011

Kate and William

Robert Pattinson oli ihana, jalleen kerran! Ja koko elokuva kokonaisuudessaan tosi hyva! Pari kertaa joutu silmia peittaan ja kauhisteleen, kun se sirkuksen omistaja ei kohdellu niita elaimia hyvin, mutta onneks Robert pelasti tilanteet lopulta! Tosi mielenkiintonen ja jaksoin hyvin kattoa sen koko kaks tuntia! Yleensa kaks tuntia on liian pitka leffaks, etta jaksaisin keskittya, mutta ei tassa leffassa! Suosittelen ehdottomasti, etta meette kattoon. Ja jos joku on kummajainen ja ei muka tykkaa Pattinsonista (vaikka ei niin voi olla), niin ihan noitten kulissienkin takia. Tai siis ton elokuvan tekemisenkin on taytyny maksaa aika paljon, kun siina on elefantti ja vaikka mita muita elaimia,. ja se elefantti on niin hellyyttava. Voisin haluta elefantin lemmiksiks, ja et se osais tollasia temppuja kans! Selvisin leffasta kotiin hiukan ennen yhtatoista, et paasin yheltatoista nukkumaan...

... ja tana aamuna se heratyskello soitti 4.00. Pikkasen vasytti, mutta urheesti avasin telkkarin ja aloin seuraan haita. Pitaa myontaa, etta valilla lepuutin silmiani, mutta en virallisesti nukahtanu kesken kaiken. Katella oli ihana mekko ja se oli niin nattina ja William oli komea! Ja hei jos Harry kaipailee morsianta, niin taalla olis yks ehdokas! Just luin iltalehdesta, etta se ei oo yhdessa sen tyttoystavansa kanssa nyt ainakaan. ;)

Kattelin noita haita kasiin asti, ja joskus puoli seitteman aikaa aiti soitti skypessa ja juteltiin siina samalla. Ja kasin jalkeen jatin haat neljan tunnin seuraamisen jalkeen ja mentiin pienelle kavelylle babyn kanssa. Mulla oli tanaan taas vahan koti-ikavaa, ei ollu hyva paiva... Ja koko paivan oli kauhee nalka, mutta ruoka ei maistunu... Paivalla vasytti niin paljon ja olo ei ollu hyva, etta laitettiin S: kanssa Tuhkimo pyoriin ja katteltiin sita, ja ma otin pienet torkut (tosin ehka vaan 15min) sita kattellessa. Iltapaivalla sit oli jo ihanampi ilma, lamposempi, ja mentiin pihalle pyoraileen lasten kanssa. Naapuritkin oli siella ja vietettiin siella sit puoltoista tuntia, siihen asti et hostmum tuli puoli kuuden aikaan. Sen isa tuli viiden aikaan hakeen P:ta, kun noi ei ollu muistanu soittaa sille, etta P:lla ei oo voimistelua. Itsehan soitin hostmumille, etta onks se tietonen, ettei oo voimistelua, ja oletin sen soittavan isalleen, jos ei jo soittanu, mut eipa nakojaan. :D No varmaan puol tuntia sen isan ja naapurin kanssa vaan juteltiin tossa auringossa lasten leikkiessa.

Kuudelta lahin hostmumin, P:n ja babyn mukaan tonne yhteen pizzeriaan, P:lla oli voimistelutapaaminen siella. Ne sai kunniakirjat ja syotiin pitsaa. Ja nythan silla on siis ollu kaks kertaa viikossa 2,5h treenit, mutta nyt se siirtyy yhta ryhmaa ylemmas, eli silla on kaks kertaa viikossa 4h kerrallaan. Siis kylla, kaheksan vuotiaalla on 4-8pm voimistelua kaks kertaa viikossa... Ihan hullua mun mielesta.

Nyt kello on puoli ysi ja oon kuoleman vasyny, mutta lupauduin kattoon kavereitten kanssa leffaa.. Sentaan tulevat tanne, etta voin jatkaa suoraan nukkumista sit ;) Itavalta A:n, saksa S:n ja kolumbia A:n pitais ilmestya tanne ihan justiinsa. Eli yritan pysytella hereilla. :D Ja huomenna suunnaksi Kings Islandiin, huvipuisto aukee, eli taytyy nyt heti menna avaispaivana! Joo nyt hiukan leffailua ja sit oita!

PS. Nyt taas hostvanhemmat miettii uuden aupairin ottamista, etta sais just apua aamusin, iltasin ja viikonloppusin, mut ei ne viela varmoja oo. Saa nyt nahda. Hostmum vaan sano, etta kun ma pidan paikat niin siistina taalla, etta mita jos seuraava oliskin ihan epasiisti. Haha no en tiia onko ne nyt ottamassa vai ei ja mun aivot ei enaa toimi tassa vasymysasteessa. Moi.

28.4.2011

Water for Elephants

Tiistai illalla menin kaymaan Dayton Mallilla nopeesti ja sit reccenteriin puoleks tunniks crosstraineriin. Ja sit illalla kattelin How to lose a guy in 10 days. Oli kylla hyva komedia!

Eilen aamulla kavin juokseen 15min ja olin ihan kuollut. Ja sit kattelin Fun with Dick and Jane -leffan ja sekin oli tosi hauska komedia! Ja kaytiiin kavelemassa babyn ja S:n kanssa ja vaan hengailtiin. Ja sit hostmumin tultua kahen maissa pyorailin postiin, ja unohdin sen samperin tietyon, niin jouduin meneen vahan ees taas ja pidenty matka, mutta selvisin. Mut oli rankkaa pyorailla, koska oli kauhee tuuli. Ja reippaasti sinne pyoraillessa menee silti 25 minuuttia. Myohemmin mentiin itavalta A:n kanssa pelaan tennista tohon laheiseen puistoon (pyoralla meni 3min), kun sain naapurilta tennismailat lainaan. Ja aion nyt opetella tota tennista, etta osais jotenkin pelata. Ihan hyvin meilla peli meni, mut sit alko sataan ja tultiin meille. Ja nyt tassa joskus kun on tyynta meen lainaan hostmumin vanhemmilta sulkapallomailat ja haluan pelaan sulkkista, se on mun lemppari peli!

Googleteltiin vahan A:n kanssa hierontojen hintoja, ja loydettiin Daytonin hierontakoulu, missa ne tekee hierontoja, ja se on $35/50min, eli ihan sika halpaa! No soiteltiin sinne, eka A soitti ja se meni vastaajaan ja se hopotteli sinne jotain ja piti jattaa numero, mutta en muistanu mun numeroo ja sit se puhelu paatty nauruun ja piti lopettaa. No urheesti soitettiin uudelleen ja nyt siella vastas jopa joku, mut eilen ei ollu enaa aikoja. No lopetettiin ja sit paatettiin varata ens keskiviikoks ja soitettiin uudelleen, mutta sekin oli taynna... Haha taytyy nyt pian sit soittaa vaikka parin viikon paahan keskiviikolle/viikonlopulle, jos loytyis kahelle samaan aikaan aika.

No tohon ettimiseen menikin sit jo niin paljon aikaa, etta oltiin valmiita meneen syomaan dinneri. Tavattiin saksa B (miten naitten saksaa puhuvien tulon jalkeen hengailen paaosin vaan niitten kans :D) Buffalo Wings and Ringsissa, ja otettiin kaikki viis tenderia, mitka vastaa koonsa puolesta kymmenta wingsia, mut ne on siis bonelesseja (eli luuttomia?). Otin barbeque kastikkeen ja mediumina, olin vahan liian tulista paikoittain. Ja noi laittaa ihan liikaa sita kastiketta, mutta muuten hyvaa. Ja sit ranskiksia, ja yhteensa tuli hintaa vaan n. kaheksan dollaria. Jatettiin kukin vaan noin viiskytsenttia tippia, koska palvelu oli torkeen hidasta ja se ei kans ollu ihan oikeella alalla se tarjoilija. Miten meille aina sattuu noi ei kivat tarjoilijat.. No paaseepa ainaki halvemmalla ;)

Syonnin jalkeen tultiin meille, ensin katteltiin On Demandilta Friday the 13th. Ma kattelin sen joskus Jutan kanssa, ehka reilu vuosi sitten, mutta oli se silti pelottavaa. Mut en tykkaa siita leffasta, koska se paattyy tyhmasti. Vaikka on kauhuleffa, niin pitais paattya jotenkin onnellisesti... Eika aina et tappaja jaa eloon. No ei voitu lopettaa kauhuun, sanoin et ma oon pian ylakerrassa nukkumassa leikkihuoneessa tai S:n huoneessa, joten katteltiin Despicable Me. Se on toi animaatio leffa ja alyttoman hyva! Tais olla leffoissa viime vuonna ihan loppuvuodesta. Suosittelen kylla, tosi hauska lasten leffa! Kello oli melkein puol kakstoista kun tytot paasi lahteen, joten ma painuin suoraan nukkumaan.

Tanaan kaytiin taas vaihteeks kaveleen babyn kanssa ja sit kattelin Two week notice -leffan, romanttinen komedia, mis on Sandra Bullock ja Hugh Grant, oli hyva! Oon nyt kattellu ihan torkeesti leffoja tassa parin paivan aikana... Iltapaivalla sain alotettua ton paivakirjan kirjottamista tassa koneella, kirjotin reilu viikon, eli enaa kaks viikko jaljella + se toinen essee... Mut nyt oon aina alottanu! Oli vaan niin tylsaa, kun joka paiva about sama, et joo heraan varttia vaille seiska ja alotan tyot kasilta, kun pitaa kaikki kirjottaa...

Hostdad kun tuli kotiin ekana, niin se paivitteli kuin siistia taalla on, ja sanoin et no vahan jarjestelin, mita teen joka paiva. Ja se sano et ne on puhunu hostmumin kans, et taalla on niin siistia aina verrattuna siihen mita taalla oli ennen mun tuloa. Ja sit hetkea myohemmin hostmum halus tsekata P:n kotilaksyt, koska ne oli korjaillu niita tana aamuna, kun oli vaarin. Hostdad sit tokas et no tietty ne oli tarkastamatta, kun Venlalla oli eilen vaan puoli paiva, eli se ei ollu niita tarkastamassa, vaan vastuu oli hostmumilla. :D "Meijan taytyy ehka kidnapata sut, ei me voida paastaa sua meneen elokuussa."

Dinneriks syotiin hyvaa pasta-kana-porkkana-parsakaali juttua, oli hyvaa! Ja nyt lahden kiireella vaihtaan vaatteet ja valmistautuun, saksa S tulee 20min paasta hakeen, mennaan leffaan kattoon Water for Elephants, eli ihaileen Robert Pattinsonia! <3 Alussa suunnitelmissa oli menna pelaan tennista, mutta kun ulkona vaan sataa vetta, niin vaihtu suunnitelma. Ja huomenna heraan 4am kattoon Britannian haita!

26.4.2011

Burlesque

Tanaan aamulla suunnitelmissa oli kayda juoksulenkilla, mutta olin laiska ja kaveltiinkin vaan melkein 75min lenkki. Ja sit kattelin yhen parhaimmista leffoista pitkiin aikoihin, eli Burlesquen, missa paahenkilona on Christina Aquilera. Ja oli ihan pakko kattoo se, eika tehda niita tehtavia, kun naapuri toi sen netflixista, enka halua montaa paivaa pitaa, et se saa seuraavaks oman leffansa. Oli kylla niin mahtava leffa ja ihastuin tohon Cam Gigandet:iin. Se naytteli siis OC:n jossain kaudessa sita pahista, johon Marissa muistaakseni ihastu ja Twilightissa se on se pahisvamppyyri, joka yritti tappaa Bellan siella peilisalissa (nimet ihan hukassa). En ma OC:ssa tai Twilightissa siihen kiinnittany oikein huomiota, mutta tossa se oli oikea hurmuri! Ja siina leffassa oli myos mm. OC:n Sandy Cohen eli Sethin isa!

Paivalla  paatin siivoilla P:n huonetta, kun silla oli kaikki vaatteet noissa laatikoissa ihan mytyssa. Ja lajittelin kaikki pienet vaatteet pois (se teki sita jo yks paiva ite, mutta aika huonosti oli tehny :D), joten siella kulukin sit melkein kaks tuntia. Kaytiin vahan pyorailemassa S:n ja vauvan kanssa ja iltapaivalla ei mitaan ihmeellista. Aiti soitti skypessa, etta iska soitti fujitsun tukipalveluun, ja ne kaski laittaa ton Windows 7 levykkeen vaan sisaan ja ajaa sen ohjelman uudelleen, pitais alkaa toimiin. Tosin mulla ei oo tota levyketta taalla, joten toivon et hostvanhemmilta loytyis, tassa poytakoneessa niilla meinaan on Windows 7. Ja jos ei toimi, niin sit taytyy lahettaa Suomeen. Toi vakuutus kattaa koko Euroopan, mutta nyt oon liian kaukana, ei toimi USAssa.

Iltapaivalla ei mitaan ihmeellista, lapset pyoraili ja leikki pihalla, mita ne tekee vielakin ja vauva nukkuu. Ja iltasuunnitelmissa olis poiketa Dayton Mall:ille ja sit reccenteriin hiukan kuntosalille!

25.4.2011

iPod toimii jee

Huh, iPod sentaan toimii taas! Mutta kone ei...

Pyorailin tanaan toitten jalkeen tonne Krogerin nurkille, ja parkkeerasin pyorani ja kavelin sita jalkakaytavaa siina kaupan eessa kaupan sisaankaynnille, kun sain melkein kaks Kanadan hanhee kimppuuni. Se toinen hauto siina munia, ja menin ohi aika lahelta, hyva etteivat oikeesti tullu paalle. Ja takas tullessa luin jotain lappusta,  ja unohdin taas ne hanhet, ja menin viela lahempaa, ja toinen yritti oikein nokkasta ja sihisi mulle vihasesti. Pomppasin kylla aika nopeesti kauemmaks. Mut fiksuun paikkaan nekin ne pesansa rakentanu, ihan vieressa menee autot ja toisella puolella voi ihmiset kavella. Ja kaupassa sisalla yks nainen kysy, etta pyorailinko ma tanne, et he ajo mun ohi. Hehe on se hauskaa et taalla pyorailija on niin ihmeellisyys, etta ihmiset oikein tunnistaa.

Ma oon nyt yrittany vahan pohtia, etta haluaisinko varjata hiukset jokskin muuks variks. Paaseminen tahan blondiin oli tyon ja tuskan takana, yli vuosi siina meni, ja tykkaan naista, mut en tiia. Toisaalta huvittais kokeilla jotain vaaleenruskeeta, mutta siita ei sit kylla oo hetkeen aikaan paluuta blondiin, se on niin vaikeeta ja kuluttaa hiuksia ihan kivasti. Et en tiia, pitaisko vaan jatkaa nailla blondeilla nyt viela ja sit jossain vaiheessa varjata eri variks. Blondissa on arsyttavinta se, et siina juurikasvu nakyy niin selvasti. Ja vaikka varjasin ihan just, niin kun mulla on hiukset kiinni, niin jossain valossa toi hiusten juuriosa nayttaa tummemmalta, vaikka sama vari on kaytossa ollu nyt koko jenkkiajan. Mielipiteita tahan varjaysasiaan kaivattaisiin, kun ite en osaa paattaa, etta mita haluaisin!

Mut jotain positiivista tassa paivassa oli, sain kaks kirjetta serkuilta, J:lta ja M:lta ja mummulta paasiaspaketin, missa oli suklaata, salmiakkia, lakua ja paasiasmuna! Ekaa kertaa maistoin tollasta fazerin paasiasmunaa, missa on siis ihan oikea kananmunan kuori ja alla suklaata. Luin ohjeet vasta jalkikateen ja paivittelin, et kuinka vaikee se on kuoria (kannattais laittaa hetkeks jaakappiin ennen kuorimista, niin helpottuis) ja se oli kylla ihan liian suklainen. Kamala iso montti (eli siis kananmunan kokonen) suklaata, tuli ihan aklo olo. Esim. paasiaispuput ym. on hyvia, kun ne on sisalta onttoja, ei siis liian suklaisia. Hostmum sano, ettei oo ikina nahny tollasia paasiasmunia, ettei taalla oo.

Huomenna vois yrittaa ihan oikeesti saada noita esseita kirjotettua... Mut ma oon niin hyva keksiin kaikkea muuta tekemista, esim. tanaan kattelin leffan aamulla. Ja nain iltasin en jaksa ruveta vasaan, eli jos huomen aamulla ottais itteensa niskasta kiinni ja vasais toisesta vahintaan puolet! Mut eilen illalla olin ahkera ja sain siivottua mun huoneen kaaoksesta! Mun poyta oli aika taynna rojua ja vaatteita, kun mulla ei oo enaa sita matkalaukkua, minka paalle sai katevasti heitettya vaatteita ennen kaappiin laittamista.. Mut nyt on siistia, polyt pitais kylla pyyhkia, niita on kertyny aika mukavasti. Huomenna lupaan olla ahkera! Nyt lahen tasta kattoon telkkaria hetkeks aikaa ja sit varmaan nukkumaan. Oikeesti taa on aika saalittavaa, et meen nukkuun yleensa jo hiukan ennen kymmenta... Ja kun joudun heraan vasta varttia vaille kaheksan. Ja silti oon yleensa aamusin vasyny. No mut vois yrittaa nukkua viikonloppusin hiukan pidempaan kun tohon seittemaan, millo herasin viime viikonloppuna joka paiva. Mut ma oon silti enemman aamu kun iltaihminen, oon aina ollu.

PS. Tiedatteko mita tarkottaa TGIF ilman googlettamatta? Itelle se selvis ehka viikkoa - pari sitten Tiian paivitysta lukiessa. :D Ja itsenihan piti googlettaa toi ennen kuin selvis. No aina ei voi voittaa, ei ees joka kerta. Ja vinkkina et se on ton yhen ravintolankin nimi!

Tietokone ongelmat jatkuu

Photobucket

Photobucket 


Tohon asti mun tietokone siis avautuu ja tosta ainut vaihtoehto on sammutus :(

Tietokone ei käynnisty

Mulla on nyt kamala pulma, koska mun kone ei käynnisty. Lauantai illalla datailin ihan normaalisti, kattelin para aikaa OC:ta tv-eu.com:ista, kun tuli joku tietokoneen päivitysjuttu, mikä tulee aina, ja yhtäkkiä alko käynnistään itteensä uudelleen, ja sit jumahtaa. Ei pysty käynnistään itteensä, ja käskee ottaa yhteyttä tietokoneen valmistajaan. Otin akun irti ja yritin painella kaikkia koodeja, mut mikään ei auta. :(Ja nyt, tossa tunti sitten mun iPodikin sammahti, samalla tavalla kun viime viikolla, et seuraavaks suostu aukeen ehka 24 tunnin paasta. Mika elektroniikalla on niin mua vastaan? Lappari on sellasen 10kk vanha ja iPod 5kk...

Mitas muuta on tapahtunu... Lauantai meni tosiaan Columbuksessa, oltiin hostmumin veljen ja sen vaimon luona, katteltiin jalkkispeliä telkkarista, ja osa meni stadiumille, grillattiin ja pidettiin Easter Egg Hunt, eli pihalla oli kauhee kasa muovisia suklaamunia ja niitten sisalla karkkia. Ja nyt ei tarvinu istua tota melkein 1,5h matkaa P:n ja S:n valissa, vaan menin hostmumin vanhempien kyydilla. Hostdad kun istu sen 3h matkan Lansi-Virgniaan siina paikalla (ja viela ilman lapsia), niin tajus kuin kauhee se on, se on kivikova penkki :D Haha ja itsehan istuin kahen lapsen valissa 15 tuntia siina...

Illalla menin saksa B:n kanssa Greene Mallille, kaytiin Forever 21:ssa ja selvisin ulos ostamatta mitaan, vouu! Se oli ihan ennen kuulumatonta. Ja loydettiin sellanen jatskipaikka, missa saa ite valita jatskimaun (se jaatelo tulee sellasesta pirtelokoneesta, vaannetaan vaan vipua) ja sit sekottaa herkkuja siihen, siella loyty karkkeja, tuoreita mansikoita, mustikoita, karhunvatukoita, pahkinoita jne. Ja kaikkea sai ottaa miten paljon halus, ja se makso 45 senttia / oz. Eli aika kallista, mutta oli kylla hyvaa!

Sunnuntaina leivoin munkkeja, ja tehtiinkin ne tollasessa rasvakoneessa normin kattilan sijaan ja oli aika helppoa! Ja hyvin maistu kaikille muille paitsi S:lle, naapurin lapsetkin oli ulkona ja tuli maistaan. Ja tein myos siman, kyllakin vaan 2 litraa, kun ei sita tuu varmaan kukaan muu juomaan kun ma, eika meilla ollu enempaa mitaan pulloja. Loysin nelja puolen litran pulloa, joten niihin sit tein. Ja tanaan oli hieno kaataa sita juomaa niihin pulloihin, kun ei nailta yllattaen loytyny ees suppiloa. Niin ja eilen illalla mentiin paasiaisdinnerille hostmumin vanhemmille, ja lapsille oli uus Easter Egg Hunt. Vitsi kun mentiin hostmumin ja lasten kanssa koirien kanssa kaveleen pieni hetki, etta paasiasipupu paasi jattaan munat takapihalle, ja toi hostmumin veljen ja sen vaimon koira on kylla sellanen itkija. Se koko matkan ulisi ja olis halunnu takaisin emantansa ja isantansa luo. Ruoaks meilla oli kinkkua (ham, eiks se oo kinkku?), perunamuussia, kananmunia, hedelmasalaattia ja normaalia salaattia (normaalia salaattia en voinu syoda, siina oli sipulia), leipaa ja jalkkariks juustokakkua, ite otin palan mansikkajuustokakkua! Ja kaikki oli enemman tai vahemman kurassa, kun takapiha oli mukavan vetinen ja siella kun oltiin aika paljon. Koirat varsinkin oli tosi hienossa kunnossa, lopuks ne saikin pesun puutarhaletkulla.

Tanaan paiva alko taas kauheella vesisateella, joten aamupaiva meni sisalla. Kattelin yhen leffan, "RV -nimeltaan (naapuri lainas yks paiva varmaan kymmenen leffaa) ja oli hyva komedia! S:n tultua ei enaa satanu ja paastiin kavelylle, mentiinkin sit tunnin lenkki ja S:n mielesta oli tosi rankkaa pyorailla ja rupes kiukutteleen lopussa. Mutta silti siita oli hauskaa ajaa kaikista vesilatakoista lapi ja lopulta se oli ylta paalta marka.

Taa on tosi rasittavaa kirjottaa ilman aakkosia, mut naitten poytakone on nyt ainut mun ulottuvissa oleva toimiva kone... 

23.4.2011

Hauskaa Pääsiäistä!

Jotenkin toi eilinen aamu ei menny ihan suunnitelmien mukasesti. Ainut asia, mitä sain tehtyä, oli lenkille meno... Tulin kotiin siinä kymmenen yli ykstoista, enkä voinu mennä suoraan suihkuun, vaan piti 5 minuuttia hypellä ympäriinsä, etten kylmety, kun hostdad oli tapansa mukaan myöhässä. Mä kerkesin jo hakeen S:n pysäkiltä, kun hostdad soitti, että sori oon myöhässä, voitko käydä hakeen S:n, jos sen bussi tulee ennen kuin hän saapuu parissa minuutissa. Joo se on kotona jo.  No käväsin vaan suihkussa ja lähdin noitten mukaan syömään lunchin Chick-fil-A:hin, namnam kanasalaattia!

Tultiin takas ja sit kello olikin jo yks, eli leikittiin lasten kanssa ulkona, harjoteltiin mm. T:n kanssa ajaan kolmipyörällä! Se meni jopa ihan hyvin, täyty vaan koko ajan muistuttaa, että polje polje, ei se muuten liiku. Ja naapurin pojat tuli tänne leikkiin, ja oli aika riehakasta, kun neljä poikaa leikki keskenään. Tai riehakkain oli T, jota jouduin koko ajan komentaan, että älä hypi toisten päälle tms.

Hostmum tuli kuudelta ja ne oli täällä molemmat vielä kasiin asti, eli aika rentoa oli, kun ei tarvinu yksin noita kaikkia kattoo. Ja sit ne lähti syömään jonnekin, ja me syötiin pitsaa. Ja P oli voimistelussa ja ne kävi sen hakeen sit sinne mukaan, eli mulla olikin vaan kolme lasta. Ja me vaan katteltiin Scoopy Doota ja kymmeneltä painuttiin nukkumaan. Babyn laitoin jo aikasemmin, mutta se puheli yksikseen siellä vaikka kuinka pitkään, höpötteli jotain omiansa, oli aika söpö! Ja ite jäin nukkuun poikien kanssa ja heräsin yheltätoista, kun hostdad ja P oli ilmestyny sinne ja P vaihto yökkäreitä. Painuin sit omaan sänkyyn nukkumaan, ja heräsin sit jo taas seittemältä tänään... No kattelin vähän OC:tä ja nyt istun väri päässä oottamassa, että josko voisin mennä huuhteleen tän pois. Ja tänään olis suuntana Columbus! Että moimoi!

PS. Torstaina sain ihanan pääsiäispaketin tädiltäni P:ltä, kiitos! <3

PPS. Kuviakin olis, mut ne on vielä kamerassa... No ehkä huomenna!

22.4.2011

T.G.I. Friday's ja keilausta

En oo nyt pariin päivään jaksanu blogia päivitellä, joten nyt sit tulee tekstiä keskiviikosta alkaen. Keskiviikkona oli töitä puoli päivä, kävin vähän pyöräilemässä, ruokaostoksilla hostmumin ja lasten kanssa ja illalla värjättiin pääsiäismunia. Noi siis puolikeitti ne kananmunat (vai miten sitä kutsutaan, puoliraakoja) ja sit ostettiin tollanen värjäyspaketti, eli siellä oli väritabletteja, ja ne laitettiin mukeihin, mihin laitettiin viinietikkaa ja vettä, ja sit kananmunat niihin, niin sit ne värjäytyy. Ja sit kun ne kuivuu, niin noi liimailee tarroja ja muuta. Mun mielestä se oli kivempaa, kun pienenä me värjäiltiin vesiväreillä ja pensseleillä tyhjiä kananmunia, mutta toi on vähän tollanen helpompi versio.

Torstaina eli eilen oli aika hieno aurinkoinen sää koko päivän, mutta aika kylmä kuitenkin. Me sit oltiin ulkona tosi paljon, aamulla kävin juoksenteleen vauvan kanssa, S:n kanssa pyöräilemässä ja oltiin ulkona piirtelemässä pihatiellä. Samaan aikaan oli naapuritkin pihalla, ja yleensä toi niitten tyttö, joka on 4 vuotias, ei puhu ikinä mitään mulle. Ihan sama ollaanko oltu niillä tai se täällä veljiensä kanssa, tai ulkona, se ei oo puhua pukahtanut, mutta voi että kun nyt se tuli mun kanssa piirteleen, niin ei suu menny enää kiinni. Se puhua pälpätti ja halus piirtää kaiken saman mitä mäkin, ja sit kyseli koko ajan, että minkä takia piirrän noin hassun nenän/suun/ihmisen/kukkasen tai mitä ikinä piirsinkään, kaikki oli kuulemma hassuja. Ja iltapäivälläkin oltiin ulkona kun P tuli, ja piirreltiin taas jonkun kanssa, kun toi naapurin kissa juoksi meijän läheltä lintu suussaan :( Toi naapuri on puhunu, että ei toi kissa osaa ees varmaan pyydystää mitään, mutta tänä aamuna se oli hukannu kaulapantansa ulkona juostessa, ja sillä oli kulkunen siinä, joten iltpäivällä se sit sai sen linnun, kun ei ollu kulkusta. Ja päivällä jo se oli kiipeilly tossa yhessä puussa, ja siellä olikin ollu linnunpesä, ja se oli tiputtanu kolme turkoosia linnunmunaa maahan ja ne oli menny rikki :( P sit otti kauheen esityksen päälle ja itki ja vaikka mitä, että kuinka paha Cookie on... Sen toi juttu menee välillä vähän yli.. Noi ei kuulemma voi ees kattoo Leijona Kuningasta, koska siinä joku eläin kuolee (ite en oo nähny sitä ja ehdotin yks päivä, että oltais katottu)...

Ja eilen päivällä leivoin muuten rahkapiirakan! Tein sen tosiaan sour creamista, kun se on täällä paras korvike maitorahkalle, mitä oon löytäny, ja kyllä se nyt suht rahkapiirakalta maistu, ei kyllä ihan niin hyvää. Tai maistoin sitä, kun se oli vielä vähän lämmintä, ja en sit kylmänä vielä kerenny maistaan, et nyt pitäis olla parempaa.

Ilalla kävelin saksa S:n luo ja mentiin keilaamaan saksa B:n ja itävalta A:n kanssa. Mä tykkään näistä tytöistä tosi paljon, viihdyn näitten kanssa paremmin kun noitten espanjaa puhuvien kanssa. Koska noi puhu koko ajan englantia, mutta noi kolumbialaiset vaihtaa aika herkästi espanjaan.. Mä en tiiä mihin mun keilaustaidot oli kadonnut, hävisin ekan pelin ja onnistuin taas rikkoon kynsiäni, kun en muistanu leikata lyhyiks! Mut tokassa pelissä olin jopa toka. Kaheksan dollaria makso per henkilö, ja ehittiin pelaan 1,5 peliä tossa tunnissa, mikä oli aikana. Mut vitsi täytyy tulla uudestaan joskus sunnuntaina tai torstaina, kun 9-12pm on tosi halpaa, dollari kenkävuokra ja dollari per peli muistaakseni. Pelaamisen jälkeen mentiin T.G.I. Friday's:iin syömään, söin juustohampurilaisen ja ranskikset (aina niin terveellistä!), oli hyvää. Kotona taisin olla puoli yhentoista aikaan.

Tänään mulla onkin erilainen työpäivä, 1pm-11pm, eli aamupäivä vapaa. Hostdad on vapaalla tän päivän ja T:n päiväkoti ei oo auki, niillä on spring brake (tietääkseni vaan tää yks päivä), ja noi sit menee illalla ulos, joten mulle mukavaa vaihtelua. Tosin heräsin 7.15am, enkä saanu enää unta, että se siitä pitkään nukkumisesta. Nyt yritän raahata itteni aamupalalle ja lenkille, sit pitäis hoitaa nää vaurioituneet kynnet, siivota huone ja rustailla noita esseitä sitä kurssia varten. Ja mä jo kirjottelin sivun verran sitä toista esseetä tähän koneelle, mutta kun toi samperin microsoft works on lukittuna jotenkin, ja vaikka kirjotin wordpadilla, niin se aukasee tekstit ton toisen kautta, eli en pysty tekeen sille mitään! En ees kopioimaan, eli hukkaan meni sekin. Tai kyllä mä sen nään, mutta pitää sit ihan kirjottaa uudelleen se noitten pöytäkoneella...


Amerikassa taas joku tutkija nyt ylistää Suomen kouluja ja teki siitä tunnin mittaisen elokuvan, tästä linkistä pääsee kattoon sen trailerin. En kyllä ihan yhdy noihin "ei paljon yhtään kotiläksyjä tai kokeita" -kommentteihin, ainakaan lukion osalta.

19.4.2011

Laser maze

Voi huhhuh kuinka tylsää on viettää 10h neljän seinän sisällä, kun koko päivän sato vettä ihan kunnolla ja ukkosti. No käytiin me naapurissa vierailulla, mutta muuten ei poistuttu ulos hetkekskään. Oli vähän vaikeuksia yrittää keksiä, että mitä tehtäis. Kyllä siitä jotenkin selvittiin, ja viideltä loppu sade, joten lapset meni pyöräileen tohon tielle.

Illalla mentiin itävalta A:n kanssa pelaan laser tagia yhteen eri paikkaan kun viimeks. Tai no mentiin sinne ennen seittemää, mut seuraava peli olikin vasta kymmenen yli kaheksan, joten mentiin viereiseen Tim Hortoniin smoothieille ja donitseille. Meijän lisäks siellä oli viis muuta, eli kiva määrä, ettei liikaa. Mutta mä en tiiä mikä mun aseessa oli vikana, kun vaikka kuinka monta kertaa aina ammuin jotakin, niin ei muka osunu paljon koskaan. Mun pisteet oli joku 80 ja olin vika, ja seuraavalla oli yli puolet enemmän. Oikeesti vika ei ollut mussa, kyllä mä nyt tiesin, kuinka sillä ammutaan, pari kertaa ennenkin ollu. No anyway, sen jälkeen mentiin vielä laser mazeen, eli sellanen huone, missä sun pitää yrittää selviytyä laser valolinjahälyttimien läpi osumatta niihin. Se oli tosi hauskaa, mutta ohi tosi nopeesti! Ja tiistaisin tuolla saa ilmaseks kymmenen tokenia, eli noita pelikolikoita, joten kulutettiin ne sit noihin peleihin, mm. tanssimattoon, autojen ajamiseen ja lelujen ongintaan (mut en voittanu yhtään lelua).

Pelailujen jälkeen mentiin La Rosa'siin syömään, ja vitsi siinä pihalla tuli tollanen aika nuori mies kyseleen kolmea dollaria bussilippuun. "Sori, mutta mulla ei oo käteistä" oli hyvä vale, joten pääsi siitä eroon nopeesti. Just vähän aikaa sitten luin iltalehden sivuilta, että Helsingissä on nyt moniakin tollasia huijareita, ketkä yrittää saada "bussilippuun" rahaa. Nyt söin tuolla sellasen calzonen, missä oli kanaa, ananasta, tomaattia, juustoa ja jotain kastiketta + ranskiksia, oli hyvää. Mulla oli viiden dollarin lahjakortti tonne, joten itelle maksettavaks jäi vaan $2,13, enkä jättäny yhtään tippiä, oli sen verran törkee ja ei asiakasystävällinen se tarjoilija. Kotiin tulin hiukan kymmenen jälkeen.

Olin tänään muuten tosi hyvä ystävä! Essi ylipuhu mut tekeen sen jonkun enkun tiivistelmän, koska sillä oli kuulemma neljä tehtävänä. Ja mun kurkkuun vähän sattuu, toivottavasti ei tuu kurkku kipeeks. Ja en tiiä mikä mun iPodia vaivaa, se sammu tossa kuuden maissa, enkä oo saanu sitä päälle sitten sen jälkeen. Se on mulla parasta aikaakin laturissa, joten ei akku voi olla loppu... Elektroniikka vaan vihaa mua, ihan oikeesti :( Ja mun kalat jää nyt ruokkimatta, yhyy! Okei mä painun nukkuun ja toivon, että se toimii aamulla, öitä!

18.4.2011

Miks maanantaisin herääminen on aina niin vaikeata?

Eli uus viikko nyt käynnissä, maanantaista selvitty, eli ollaan jo voiton puolella! ;) Aamulla käytiin kävelemässä babyn kanssa ja samoin S:n kanssa pyöräilemässä. Ja piirrettiin meijän pihakäytävälle kuvia noilla pihaliiduilla, baby ja S värjäs samalla housunsakin.

Iltapäivästä oli jo tosi kivan lämmin, hiukan reilu +20, joten iltapäiväkin meni pääosin ulkona. Tapeltiin vähän P:n ja S:n kanssa pyöräilystä, koska mä sanon, että ne ei saa tossa risteyksessä mennä tielle kääntyyn, koska ne ei pysty kattoon autoja samalla, ja se oli sit niin kamalaa niitten mielestä, että pilasin niitten päivän. No käskin ne takapihalle leikkimään ja ite lueskelin siinä ulkona kirjaa, enkä mennyt leikkiin niitten kanssa, vaikka P tuli pyyteleen anteeks ja kysyyn koko ajan. Se luulee vieläkin, että voi käyttäytyä ihan miten haluaa ja sit pyytää anteeks, niin kaikki tekee sen tahtonsa mukaan. Tää ilkee aupair nyt sit luki vaan kirjaa ja katto babyn perään, eikä ne S:n kanssa osannu sit leikkiä kaksin, joten ne vaan valitti ja hengaili ton tunnin verran, mikä oltiin takapihalla. Ehkä ne nyt taas hetkeks muistaa, että miten sitä puhutaan.

Ne sit lähti molemmat hostmumin isän mukana, P voimisteluun ja S jalkkisharkkoihin, joten meillä oli rauha maassa babyn kanssa. Ja sit hiukan ennen kuutta hosmtum tuli kotiin ja mä käväsin suihkussa ja vaihdoin vaatteet ja sit lähdin ulos. Kävin hakeen saksa S:n ja mentiin Gold Stone:lle jäätelöille herkutteleen, namnam! Se oli ihan ruskea, kun oli viettäny Floridassa melkein kaks viikkoa sen hostperheen kanssa, kelpais mullekin toi rusketus! Istuttiin terassilla ja nautittiin laskevasta auringosta. Lopussa tuli hiukan liiankin kylmä vaan t-paidalla kylmää jäätelöä syödessä. Ei me sit minnekään muualle jaksettu lähteä vaan tultiin jo kasin maissa kotiin. Mä sit heitin lenkkikuteet päälle ja kävin heittään kävelylenkin ja nyt taas vaihteeks tsloatia kattelen. Viimenen kausi menossa, ei oo enää kovin montaa jaksoa jäljellä. Öitä!

PS. Oon nyt ihan koukuttunu tohon tapfishiin mun ipodissa. Samperi kun saivat mutkin taas koukkuun uuteen peliin (facebookissa kyllä pelasin joskus samantyylistä akvaariopeliä), mut kun tarpeeks kauan katteli hostmumin, P:n ja S:n pelaamista Iphoneilla, joten piti sit munkin. Mulla on monta söpöä vesikilpikonnaa mun akvaarioissa! Ja tollasen akvaarion hoito on helppoa, siivouskin sujuu parilla näpäytyksellä! ;)

17.4.2011

Easter Egg Hunt ja rusakko

Eilinen oli ihan rentoilua vaan koko päivä. Mentiin puolen päivän aikoihin kolumbia A:n kanssa Bellbrookin karnevaaliin. Se oli samantyyppinen kun Koskin markkinat, siellä oli alussa paraati, ne heitteli karkkeja ja koiran ruokaakin sain muutaman pussin, vein ne sit Maxille ja Baileylle. Saatiin myös ilmaset smoothie -kupongit sinne yhteen kahvilaan, et käytiin ne hakemassa, tutustuttiin Bellbrookin rupuseen kirjastoon ja käytiin katteleen noi kojut läpi. Ja sit siellä oli tanssishow, monia esityksiä, ihan pikkusista tytöistä high schoolilaisiin. Ja siinä paraatissa oli Bellbrookin high schoolin soittoesitys, niillä oli jos minkälaisia torvia ja rumpuja. Oli kyllä kiva karnevaali, pari tuntia me siellä oltiin.

Iltapäivällä menin mun hostperheen mukaan T:n päiväkodin 10v. juhlaan, siellä oli hyvää ruokaa, mm. lihapullia ja hedelmiä. Ja kun noi jutteli joitten tuttujensa kanssa, niin mä ihan mielelläni menin babyn perässä ympäri rakennusta, kun en jaksanu vaan yhessä huoneessa kykkiä. Siellä oli lapsille kasvomaalausta ja muita juttuja, mutta me tyydyttiin babyn kanssa kakun syöntiin, oli kyllä hyvää kakkua! Ja baby oli ihan hulluna siihen. Se myös rakasti yrittää varastella ihmisten tavaroita, mm. yks nainen seisoskeli vesipullo kädessään, ja baby meni tarttuun siihen ja yritti ottaa sen. Samoin se yritti yhen miehen kameraa varastaa. Mutta siellä oli hauskaa, ja tuli kuntoiltua, koska me käveltiin se rakennus ehkä miljoona kertaa ympäri, kun baby halus juosta ympäriinsä. Ja kaikki tuntu tuntevan babyn, ja sehän vasta rakasti, että kaikki puhu sille ja huomioi sen!

Tänään meillä oli Easter Egg Hunt Bellbrookissa, se oli LCC tapaaminen ja sinne tuli perheetkin. Hostdad ei tullu mukaan, se jäi leikkaan nurmikkoa, mutta ei siellä kyllä ollukaan kun yks hostisä. Toi yks vietnamilainen/saksalainen aupairi oli nyt ensimmäistä kertaa tapaamisessa, tuli pari viikkoa sitten tänne ja asuu tossa parinkytä minuutin päässä, vaikutti kivalta tytöltä! Ja toi pääsiäismunajahti oli hauska, lapset tykkäs.

Aika alkupuolella tota hostdad soitti hostmumille ja se lähti puhuun sen kanssa, mutta toikin puhelimen nopeesti mulle, että se haluaa puhua sulle, sillä on kaniongelma. Mä en tiiä mitä sen päässä oli liikkunu, koska hostdad ei tosiaan eläimistä oikein välitä (nää lapset haluais koiran ja hostmumkin kyllä vois ottaa, mut hostdad ei), ja se oli ruohoa leikatessa törmänny (ei sillä koneella, jotain roskia se oli siirtäny) neljään rusakonpoikaseen, ja otti niistä yhen kiinni, muut pääsi karkuun. Lemmikiks se sitä sit kai jo suunnitteli tai en minä tiedä. Se laitto sen isoon kippoon keittiön pöydälle, missä se sit oli kun me tultiin kotiin. Me jo matkalla luettiin hostmumin kanssa, että mitä sille pitää tehdä, kun hostdadilta sai käsityksen, että se on ihan vauva. No se oli ihan pikkuriikkinen, mutta sillä oli silmät auki, eli yli 10 päivänen se on. No me päästettiin se tonne liiterin alle, tai se piti työntää liikkeelle, se oli ihan shokissa koko puppeli. Kyllä se sit lähti juokseen, kun se pääsi sinne pimeeseen yksin. Mä niin toivon, että sen emo palaa yöllä ruokkiin sen, eikä hylkää sitä! Hostdad oli nostanu sen hanskoilla, joten ei ihan paljain käsin, joten toivottavasti siinä nyt ei oo liikaa ihmisen hajua. Mutta mua surettaa, koska sen sisarukset on nyt jossain muualla ja se ihan yksin, tai ei sitä kyllä tiiä onks ne muutkaan yhessä, kun sillon kun hostdad koski sinne pesään, niin ne kaikki säntäs eri suuntiin. Mutta ainakin naapurille soitin, että ei päästä kissaansa tänä iltana ulos, tai et kattoo sen perään, ettei tuu meijän pihaan, ettei se pupu tuu tänään ainakaan syödyks :(

No illalla mentiin hostmumin vanhemmille, siellä katteltiin Rottatouille ja syötiin perunoita ja ehkä jotain kalkkunaa tai mitä ikinä olikaan, salaattia ja hedelmäsalaattia! Ja siellä piti vähän selvitellä vaalitilannetta, kun joka toisella luki facebookissa, että aikoo muuttaa Suomesta pois. Itsehän en politiikasta paljoa tiedä, mutta kyllä iltalehden/iltasanomien sivuilla nyt joitain juttuja aina lukenu, varsinkin Timo Soinin kommentteja, josta tuli nyt pääministeri? Ja voi morjes, sehän tuntuu haluavan Suomesta jonkun erakkomaan, ettei olla missään tekemisissä minkään muun kanssa, otetaan markka takaisin ja erotaan varmaan EU:sta, ei salli naispappeutta, eikä aborttia missään tapauksessa ja muuta kivaa. Huhhuh. Lainailen tähän mun facebook- kavereitten päivityksiä:

"Rajat kiinni ja jokasen, joka pyrkii Suomeen osattava Kalevala ulkoa."
Tänä yönä suruhuopa laskeutuu Suomen ylle neljäksi vuodeksi."
"Haetaan turvapaikkaa, kaikki käy!"
"Ostaa menolipun Venäjälle! PRKL!"
"Olisko se sitten joukkopaon aika?! -Rajoille ja ulos!"
"Kerätkää tavaranne ja JUOSKAAAAAAAAA."
"Jokohan rajoilla alkaa oleen ruuhkaa."
"Voisin vaikka jäädä sinne Venäjälle ens kuussa.."


Okei ei enempää politiikkaa! Kattokaa nyt tota söpöläistä, sen olis parasta selviytyä! <3



Photobucket





Ja hostmum teki tonne tapaamiseen tollasia tosi hienoja muro/vaahtokarkkikeksejä, niin söpöjä!



Photobucket

15.4.2011

Päivä kanssani

7.45am: Herätyskello soi ja nousen ylös, vaihdan vaatteet, pesen naaman ja hampaat ja kiipeän yläkertaan.

8.00am: Syön aamupalaa, baby jää mun kanssa ja hostvanhemmat lähtee T:n kanssa.

8.15am: Meen suihkuun ja samalla baby leikkii mun kylppärissä omia leikkejään.

8.40am: Syötän babyn.

8.50am: Keittiötä ja olkkaria järjestellessä katon samalla tsloatia ja baby leikkii itsekseen.

9.00am: Juttelen äitin kanssa skypessä ja samalla tyhjennän tiskikoneen ja viikkaan babyn vaatteet. Baby "auttaa" mua heittelemällä vaatteita ties minne ja samalla painelemalla näppäimistöä ja sammuttelemalla konetta.

10am: Lopetetaan skypeily äitin kanssa ja laitan babyn päikkäreille. Jatkan tsloatin kattomista.

11am: Baby herää päikkäreiltä, ja syödään.

11.15am: Haetaan S bussipysäkiltä ja annan sille lounaan, mac&cheese ja miniporkkanoita.

11.30am: Järjestetään S:n huone (tavarat pois lattialta), S tekee sen matikankirjasta sivun ja aletaan pelaan domino -peliä ja leikitään niillä paloilla.

2pm: Syötän babyn ja vaippojakin vaihdan jossain välissä. Ite syön niinkin terveellisesti kun kaks vohvelia mansikkahillolla.

2.20pm: Mennään etupihalle (ulkona +20 astetta), S pyöräilee ja me leikitään babyn, naapurin lasten ja niitten kissan kanssa, sekä juttelen naapurille, kun se istuttaa kukkia.

2.40pm: P tulee kotiin, järjestetään sen huone, se tekee läksynsä ja mä tarkastan ne ja annan P:lle snackin, kasvispekonia ja miniporkkanoita.

3.10pm: Teen P:lle ranskalaisen manikyyrin, se lopetti sen takia kynsien puremisen! :)

3.30pm: Baby menee toisille päikkäreilleen, me aletaan P:n ja S:n kanssa kattoon Beauty and the Beastia (Kaunotar ja Hirviö) ja syödään jäätelöä.

4.45pm: Elokuva on ohitse ja P valmistautuu voimisteluunsa, baby herää päikkäreiltään.

5pm: Hostmumin isä hakee P:n ja vie sen voimisteluun, S menee naapuriin leikkiin. Me luetaan babyn kanssa tänään tullutta Entertainment- lehteä.

5.30pm: Käyn hakeen S:n naapurista, se vaihtaa jalisvaatteet ja syö muroja.

5.45pm: Hostmum tulee kotiin T:n kanssa, hengailin yläkerrassa jutellen niitä näitä.

6.30pm: Käyn hakeen kolumbia A:n kyytiin ja mennään Dayton Mall:ille. Pyöritään siellä parisen tuntia ja käydään sit vielä Walmartissa, mukaan lähti mm. hiusväri ja colgaten hammastahna (koska en aio sitä pepsodenttia käyttää, oli niin hirveetä).

9pm: Tuun kotiin, syön bagelin, kirjotan blogia ja katon tsloatia.

Siinäpä se päivä meni, aika normi päivä! :) Itellä pää vielä vähän heikkona eilisestä, jouduin ottaan pari särkylääkettä, koska vieläkin särki vähäsen, ja kuumetta hiukan reilu 37 astetta. Eli nyt katon vielä jonkin aikaa tätä tsloatia ja sit nukkumaan kymmenen jälkeen. Huomenna poikkeuksellisesti työskentelen aamulla, meen auttaan hostdadia, kun S:llä on soccer- peli ja hostmum on töissä. Öitä!

14.4.2011

Rakas ystäväni

Rakas ystäväni, miksi palasit luokseni viiden vuoden jälkeen? En pidä sinusta, voin sanoa sen ihan suoraan, enkä todellakaan tarvitse sinua. Tulit hankaloittamaan elämääni, voisitko poistua samaa tietä, mitä tulit? Minä en halua olla kanssasi missään tekemisissä, ja sinun pitäisi kunnioittaa pyyntöäni. Osaat näköjään seurata toiselle puolelle maailmaakin, välimatkakaan ei auta. Vihaan sinua!

Eli tänään sain kauhukseni migreenikohtauksen sitten viiden vuoden jälkeen. Muistaakseni viimeksi mulla oli migreeni kasiluokalla, ainakin yks pesistunti muistan, kun alko silmissä heittää ja piti lähtee kotiin. En sit muista onko sen jälkeen ollu. Aamulla olin ihan normaali, tai no menin juoksemaan babyn kanssa, kun meillä on noi kolmipyöräset urheilumalliset rattaat, ja 25min juoksua oli tuskaa. Joku nainen pysähty autonsa kanssa ja jutteli meille, että lapset halus moikata, ja puhutteli vauvaa sen nimellä ja kyseli multa, että mitä kuuluu, ja mulla ei ollu mitään hajua, että kuka se oli... No kuitenkin lenkin jälkeen skypeilin Essin kanssa, kunnes rupes näössä heittään ennen kymmentä. Alussa mietin, että joo tää on tota samaa, mistä oon valittanu viime syksystä lähtien aina sillon tällön, että vaan kuvittelen sen, ja käväsin suihkussa, mutta siellä tajusin, että en nää kunnolla, esim. jos katon mun vasempaa kättä, niin välillä en nää peukaloa jne. No aika paniikin siinä itelleni kehitin, vaikka mietin, että voi olla migreeni, mutta kaappasin vauvan kainaloon ja menin naapurille valittaan oloani. Se oli lähössä hammaslääkärille ja sen kaveri tuli vahtiin sen nuorinta lasta, ja sen kanssa puhuttiin, että varmaan on migreeni, senkin lapsella on. No soitin hostmumille, koska sillon nuorempana, kun migreenin sain, vedin vaan lääkettä naamaan ja nukkumaan sitä päänsärkyä pois, joten hostmum soitti isälleen. Se ilmesty ennen kahtatoista, mut olin vaan lepäilly / puoliks nukkunu ennen S:n tuloa ja vauva nukku mun kanssa tässä sohvalla.

Iltapäivän vaan nukuin, kun hostmumin isä hoiti lapsia, mitä nyt välillä kävin vaihtaan vaippaa ja lämmitin maitoa vauvalle. :D Se lähti joskus neljän maissa, ja lapset lähti naapuriin ja vauva meni uusille päikkäreille, joten sain levättyä siltikin. Mutta ikinä ennen mulla ei oo migreenin kanssa ollu kuumetta, nyt on 37,5, että oli kylmä peiton alla, ja ulkona on +20 lämpöä... Muuten nyt on jo parempi olo, vähän vielä päätä jyskyttää ja silmät on väsyneet kuumeen takia, mutta fiilis on parempi. Onneks huomenna on perjantai, vika työpäivä ja täytyy nyt huomenna lepäillä ja ottaa rennosti lasten kanssa, että saan kuumeenkin lähteen kokonaan pois. Hostmum epäili, että toi pieni kuume saatto tulla ton mun panikoinnin kanssa, koska mitä enemmän panikoi tota näköjuttua, sitä pahemmaks migreeni voi mennä. Lueskelin itekin vähän wikipediasta, jollain saattaa migreenikohtauksen aikana lähteä ihan kokonaan näkö toisesta silmästä, itellä nyt "vaan" molemmissa silmissä tuntuu oudolta, eikä nää hyvin. Ja vasemmassa silmässä mulla tuntu vielä enemmän, kun katto vähän viistosti, niin kaikki näky kuin pienen värinän takaa, et "kuva säröili". Mutta nyt oon ottanu yhteensä 1000mg ibuprofeenia (600mg kun tää alko ja äsken 400mg), joten tää päänsärky sais nyt lähtee kokonaan meneen. Oikeet suosituksethan on 800mg kuuden tunnin välein, mutta en mä varmaan oo ikinä ottanu noin paljoa, enkä tienny aamulla, että paljonko mun pitäis nappeja laittaa nassuun.

No mitäs muuta, eilen menin puolikkaan työpäiväni jälkeen salille viimeistä kertaa, mutta en näköjään osaa enää lukea, koska mun vika päivä oli kuulemma tiistaina. Ehkä siinä sähköpostissa sit luki, että jäsenyytesi on peruutettu 13.4 alkaen, eikä että vika päivä on 13.4. No pikkuvikoja, ei sitä nyt niin tarkkaan kannata lukea! ;) Se nainen kuitenkin päästi mut säälistä, kun olin sinne raahautunu ja selitin vaan, että ei, kyllä se vika päivä pitäis olla tänään. Reilu tunnin mä noilla laitteilla treenasin aika rankasti, hyvä vika treeni siellä. :)

Eipä mulla nyt sit mitään muuta, aion mennä aikasin nukkumaan, että saan ton päänsäryn loppuun totaalisesti. Ja dinneriks hostdadin pitäis tuoda pitsaa, jee! On hienoa olla potilas, sain valita ruoan ;) Haha no lapsetkin halus pitsaa.

12.4.2011

Kukkasia

Tää työpäivä tuntu jotenkin tosi pitkältä, aika ei sit edenny mihinkään, mutta kyllä se kello lopulta kuutta näytti ja olin vapaa. Me käytiin vauvan kanssa naapurissa ja ne laittaa kaikki kolikot muovipussiin ja käy sit tyhjentään sen pussin pankkiin, niin parin minuutin etsimisellä se löysi mulle pari quarteria, eli kolme taitaa enää puuttua tosta viidestäkymmenestä.

Iltapäivällä P kehitti kauheen ongelman, kun ehdotin niille, että menkää pyöräileen tohon meijän tielle, ja sit sen rengas olikin tyhjä. Ja yritettiin käyttää noita kahta pumppua, mitä löytyy, mutta se renkaan täyttökohta oli tosi hankalasti ihan pinnan vieressä, niin en tajua miten sinne olis tarkotus saada lisää ilmaa. No noi lapset sitä yritti pitkään saada, vaikka olin jo sanonu, että se ei onnistu. Ja hostdad kun katto sen pyörän tossa illalla, niin siinä renkaassa on kuulemma reikä, joten ei pumppaus olis ees auttanu, ja se pumppukin oli rikki... "Päätitte sit rikkoa renkaan ja pumpun, ei sit vaan yks riittäny." :D

Ilallla kävin salilla ja jatkoin taas tsloatin kattomista. Ja naureskelen täällä näitten jenkkien perhedraamoille, ei tarvi ees telkkaria kattoo.

Tässä vähän kuvia aamulenkiltä, kyllä kaikki puut alkaa näyttään kevään merkkejä, mutta tänään oli jäätävää, vaan +8, ja menin sitten eilisen mukaan vaan topilla ja ohuella villapaidalla, ja olin jäässä. Siks ei voitu kävellä kun puoli tuntia.



tPhotobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

11.4.2011

Maanantai ohitse

Tänään on satanut vettä koko päivän! Aamulla oli pieni tauko ja heti lähdin uhkarohkeasti vauvan kanssa lenkille, mutta saatiin tolla hiukan alle tunnin lenkillä sitten loppuajasta aika paljonkin vettä niskaan. No onneks oli lämmin, sellanen +18, niin ei se sade hirveesti haitannu. Ja S:n tultua koulusta lähettiin pyöräileen, mutta loppuajasta saatiin taas vettä niskaan, mut ei onneks paljoa. Ja koko loppupäivän sit tais sataa ihan tauotta.

Illalla kävin salilla tunnin verran ja kattelin taas hiukan lisää Secret life of American teenageria. Oon ihan koukussa tähän. No hyvä et jotain pystyy kattoon, kun Salkkareita ei.

Ei tässä mitään muuta ihmeellistä, viikon aina ehkä "rankin" päivä ohi, maanantaisin toi herääminen tuntuu ainakin olevan vaikeinta, kun tietää, että viis työpäivää tiedossa ennen viikonloppua ;) Mutta juttelin tänään hostdadin kanssa, ja voin onneks työskennellä sen vikan päivän jo etukäteen, mikä olis ollu maanantaina 15pvä elokuuta, eli pääsen sit lähteen San Franciscoon jo perjantaina 13pvä. Ei tarvi ootella koko viikonloppua vaan yhen työpäivän takia!

Nyt jatkan ohjelmaan keskittymistä,


xoxo Venla

10.4.2011

Viikonloppu paketissa

Nyt mua oikein hemmotellaan, kun perjantaina tuli Tiialta suklaa- ja purkkalähetys ja lauantaina oli tullu äitiltä paketti! <3 Kiitos molemmille!

Eilinen meni tosiaan siellä West Virginiassa, illalla mentiin johonkin Intia rakennukseen Charlestoniin johonkin juhlaan. Kyllä siellä yks blondi mun lisäks oli ja sit hostmum, ja muut sit oli kaikki intialaisia. Ja nyt noilla kaikilla oli vielä päällään intialaiset vaatteet, joten välillä tuntu vähän ulkopuoliselta omassa kukkamekossa. Mutta siellä oli parempaa ruokaa kun viimeks intiapippaloissa, hostdadin äitin synttäreillä marraskuussa. Maistoin jopa melkein kaikkea, ja oli ihan syötävää! Ja oli siellä pitsaakin, että sitä mä sit eniten söin, ja aivan ihanaa hedelmäsalaattia. Nam!

Alussa suunnitelmissa oli tulla takasin vasta sunnuntaina, mutta ajettiinkin sit lauantai iltana, että lapset nukku autossa. Lähettiin ajaan puoli yhentoista aikaa, että oltiin puoli kahen maissa yöllä kotona. Viimeks kotiin ajaessa sieltä oli lumimyrsky, nyt oli vaan kauhee sumu.

Tänään kävin salilla, mut en viittiny siellä olla niin kauaa, koska ulkona oli +28 astetta lämpöä! Joten tulin kotiin ja vietin sit iltapäivää takapihalla kirja kädessä. Ja myöhemmin mentiin hostmumin vanhemmille, hostmumin veli ja sen vaimo oli siellä koiransa kanssa (Maxin veli). Noi grillas jotain pahaa kanaa, herkkusieniä, sipulia ym., mistä en tykänny, mut oli meillä hyvää salaattia, hedelmäsalaattia ja leipää! Ja hostmumin veli teki aivan ihanaa margariittaa, ihan normaalia ja sit mansikkaa, ja molemmat ihan alkoholitonta. Ja baby onnistu tippuun terassilta, siitä on kaks puurappusta takapihalle, ja siinä alla on asfaltin tapasta, ja löi kyllä päänsä aika lujaa. Hostmum oli kattomassa sitä ja jutteli mun kanssa takapihalla, ja baby päättikin sit seurata. Ruhjeen ja kuhmun se siihen sai, mutta onneks selvittiin sit niinkin vähällä.

Aivan ihana sää ollu koko viikonlopun, varsinkin tänään! No ens viikolle pitäis taas kylmetä, mistä en tykkää :( Ja ainiin en tiiä mitä noi tuolla salilla sekoili, kun perjantaina ne väitti, et mun kortti on vanha. No se päästi sisään ja sano selvittelevänsä, mut tänään pääsin sisään ihan normaalisti. Kolme päivää aikaa siis käydä siellä. Ja sit samoin ollu ongelmia ton Chicagon hostellin kanssa. Laitoin sähköpostia, kun ne laitto jonkun varmistusviestin, että yhdistimme nämä kaksi varaustasi, eli olet tulossa perjantaina 13pvä kahdeksi yöksi. No sit piti taas laitella viestiä, että jos ette nyt muuttelis mun varauksia kiitos, mulla on paperilla printattuna mustaa ja valkosta, että varasin pe-la ja su-ma yöt. Ja yhessä noissa viesteissä mua teititeltiin "sir":inä, en tiiä kans millasia apinoita siellä on töissä, kun onnistuu noi varaukset sotkemaan. Ärsyttää, kun mulla ei tosiaan mee ikinä mikään putkeen näitten hostellivarausten kanssa. Ja vika ei oo mussa, ite oon varannu kaiken oikein, mutta ne sit menee sotkeen niitä. Ja jotta vielä enemmän ärsyttäis, niin netflix stoppailee koko ajan ton tsloat:ia (= The Secret Life of American Teenager) kattellessa, väittää, että mun nettiyhteys on tosi hidas..

Loppuun vähän kuvia viikonlopulta.




Photobucket


Saatte nauttia ihanasta peilin kautta otetusta kuvasta 8)

Photobucket



Siellä oli joku "muotinäytös" erilaisista asusteista.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

8.4.2011

Terveiset Länsi-Virginiasta

Ensiks on pakko mainita, että koin äsken kauhun hetkiä, kun keittiöstä pois kävellessäni mun kädelle laskeutu kamala, harmaa, ruma ja iso koppakuoriaisen tapanen, hyi että! Sitä seuras osaltani pienet kiljumiset... Lapset meni vaan sit pällisteleen sitä, kunnes hostdadin äiti lakas sen pois ja päästi ulos, eli se ötökkä aikoo varmasti tulla takaisin.

No kuitenkin, aamulla heräsin kuudelta salille, ja tuli reippailtua salilla melkein tunnin verran. Kaheksalta alotin työt normaalisti, vaikka hostvanhemmat olikin kotona. No hostdad puhu jotain bisnespuheluitaan ja hostmum lähti salille. Hostdadikin katos jonnekin jossain vaiheessa, joten oltiin me babyn kanssa välillä ihan kaksinkin. Me katteltiin The Secret life of American teenageria, baby otti päikkärit söpösti mun sängyllä, oltiin takapihalla, kun oli sellasta kivaa +15 ja syötiin, siinä se päivä kulukin.

Lähettiin sit ajaan neljän jälkeen, tais olla lähempänä puolta viittä, koska miehiä saa aina oottaa! Oltiin hostmumin kanssa jo ulkona auringossa oottelemessa, kun hostdadilla kesti. Se teki jotain työjuttuja autossa, niin mä sain istua eessä koko 3h matkan. Perille päästyä hostdad kyllä sit valitteli, et kuinka kova se penkki on (joo mä tiedän, istuin Floridaan mennessä siellä 15h/suunta), eli takastullessa taidan joutua takas taakse ;) Ja selvisin matkasta ilman pahoinvointilääkettä! Ja keskellä moottoritietä meijän kaistalla oli koira haistelemassa, hostmum joutu jarruttaan ihan kunnolla ja painaan tööttiä, ennen kuin se koira lähti motarilta pois jollekin sivutielle.

Tänne sit tultiin seittemän jälkeen, syötiin ulkona tossa terassilla, ahh ihana kevät! Ja mä toivon, että pystyn jatkaan ton ohjelman kattomista tällä iPodilla netflixista! Joten hyvät yöt, mä toivottavasti painun amerikan teinien salaiseen maailmaan!

7.4.2011

Bon Jovi?

Alkuun ihana keväinen kuva, T:n päiväkodissa ne oli laittanu orvokkeja ja pääsiäismunia ikkunan eteen, ihanan värikästä!



Photobucket




Eilen oli sit "normaali" kokonainen työpäivä, tai no tietty helpompi, kun mulla oli vaan baby, mutta hostvanhemmat ei ollu täällä. Se menikin aika pitkälle skypeillessä Suomeen ja sit itävalta A tuli tänne. Babyn ollessa päikkäreillä me pelailtiin, katteltiin Tukiaisen häämatkavideoita, eli näytin oikein edustavia ihmisiä Suomesta! ;) Hostmum tulikin jo kolmen jälkeen, mut se meni ottaan päikkärit ja me mentiin leikkiin babyn kanssa takapihalle, oli oikein lämmin!

Illalla menin salille, mutta oli jotenkin väsyny olo siellä, en jaksanu treenata kovin rankasti. Ja sit myöhemmin noi grillas takapihalla kanaa, ja syötiinkin ulkona, jee kevät!

Tänään oli samanlainen päivä, vaan baby täällä. Skypeiltiinkin Jutan kanssa reilu kolme tuntia. Ja eilen naapuri toi netflixistä The Kids Are All Right- leffan, minkä katoin tänään ja se oli hyvä! Illemmalla Janiika sano facebookissa, että katteli aamulla The Secret Life of American Teenager:ia, ja mäkin eksyin netflixistä kattoon ekan jakson, ja kattelin sitten neljä jaksoa putkeen, hups.. Eli oo nyt ihan koukussa tähän.

Illalla kävin salilla ja tuli taas mieleen näitä hauskoja salihetkiä. Kerran siellä oli sellanen vanhempi pariskunta, ja sillä miehellä oli kauluspaita, mustat housut ja mustat sellaset kengät. Se meni sit juoksumatolle käveleen ehkä kymmeneks minuutiks oikein hidasta kävelyä. Kukin treenaa tyylillään. Ja sit toi naapuri jo puhu varmaan kuukausi sitten, että tuolla on joku sellanen kauppa, missä myydään vaan erikoiskenkiä. Ja nyt oon salilla bongaillu niitä koko ajan, sellasia tosi "ohuita", siinä näkee varvasvälit, vähän kun olis varvassukkien tapaset jaloissa. En tiiä mikä niitten nimi on, mutta niitä on tosi monella tuolla salilla, ne käyttää niitä ihan juostessakin juoksumatolla.

Viime yönä näin jotain ihan ihme unia. Mä yritin paeta jotain tyyppiä ja mun hostmumia, tai siis mun hostmum oli varastanu mun kanin, Pepiton ja jotain muitakin juttuja, ja Pepito oli jossain laukussa, ja mä pelkäsin et se kuolee, ettei saa henkeä. Enkä millään löytänyt sitä, ja hostmum jäi kiinni ja joutu vankilaan, mutta ei silti paljastanu missä se on. Hostmum vähän nauro, kun kerroin tosta unesta. "No jos nyt jotain varastaisin, niin tuskin nyt ensimmäinen vaihtoehto olis kani." :D Jos nyt ens yönä olis vähän paremmat unet...

PS. Nyt vaan jos saan jonkun mun mukaan, niin ens kuun 10 päivä olis suuntana Columbuksen joku areena ja kattoon Bon Jovia. Halvimmat liput on $25, ja jonkun bändin haluan täällä nähdä, niin toi olis nyt jees!

Boonshoft Museum of Discovery


Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

 
Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

6.4.2011

5.4.2011

Aquariumia ja museilua

Ihan vaan tiedoks, että vihaan meijän kuivausrumpua! Se on jo rikkonu mun kahet rintsikat, toiset oli vielä ihan uudet. Mähän jo kuivatan monia paitoja aina henkareilla mun pesuhuoneessa, koska se kuivausrumpu välillä pienentää jotain vaatteita. Ja täällä kun ei mitään pyykkinaruja/telineitä tunneta, niin jos ei halua sinne kuivausrumpuun heitellä vaatteita, niin sit on vähän ongelmia, että missä ne kuivais.

Eilen olin aamulla ehkä tunnin verran yksinäni noitten kolmen lapsen kanssa, ja sit lähettiin hostmumin ja noitten lasten kanssa (paitsi T ei ollu mukana, hostmum vei sen päiväkotiin, vaikka oli itekin kotona...) Newport aquariumiin. Mähän kävin siellä jo pari kuukautta sitten kolumbia A:n kanssa, mutta oli kiva mennä uudestaan. Parhaimpia oli taas pingviinit, haluaisin sellasen lemmikiks!

Takas tultiin joskus puoli neljän maissa ja sit vaan hengailtiin täällä, kunnes hostmum lähti lasten kanssa hakeen T:tä ja mä menin salille kuuden maissa. Kattelin myös tän päiväset Salkkarit, ja tosi kiva taas kun maanantain jaksoa en oo nähny, niin vähän taas missasin jotain. Salilla treenasin taas tunnin verran ja loppu illasta en tehny mitään, kattelin vähän Blind Side:a, kun hostdad oli sitä kattomassa ja kehu sitä. Mutta vaan pätkiä katoin, ihan hyvältä vaikutti.

Tänään käytiin aamulla lasten kanssa pyöräilemässä, ja eihän siitä tullu kun valitusta, kun en antanu pyöräillä tiellä, vaan käskin pyöräillä jalkakäytävällä jne. Lähettiin sit hostmumin ja lasten kanssa yhteen lasten museoon Daytoniin. Se oli tosi siisti, siellä oli kaikkia avaruusjuttuja ja tuuli- ja vesivoimajuttuja ym. Ja leikkipaikat oli parhaita, leikittiin siellä pitkään lääkäriä, kun siellä oli eläinten rötngenkuvia ja sit lappuja, mitä pysty täytteleen, kun leikki lääkäriä, että mikä on vialla. Ja kiipeily- ja liukumäkiä, pieni eläintarha ja vaikka mitä! Huomenna laitan kuvia eilisestä ja tästä päivästä!

Illalla menin enkun tunnille ja sain nyt todistuksen tosta, sain 60h sieltä. Ja sit tosta viikonloppukurssista tulee vielä 4 crediittiä, eli reilusti mennään yli vaaditun 72-90h/6 crediitin. Eli toi todistus täytyy kai lähettää culturalcarelle? Joku viisaampi vois valasta, että minne? Bostoniin? Ja voiks sen vaan skannata ja lähettää emailina vai miten? Ja tänään hostmum meni postittaan niitten veropaperit ja samalla munkin, ja kirjotti ton mun huiman $6 shekin. Eli nyt on verot hoidettu!

Nyt vielä kattelen Täykkäreitten uuden jakson ja alan nukkumaan, öitä! :)

PS. Kaipaan huomiselle sitten skypeilykavereita, koska kaks vanhinta lasta meni hostdadin vanhemmille Länsi-Virginiaan loppuviikoks, eli mulla on vaan baby koko päivän.

3.4.2011

The Social Network

Eilen vaan rentoilin aamupäivän ja päivällä menin salille itävalta A:n kanssa. Sit salilta suoraan mentiin niille, viihdytettiin itteemme kattomalla jotain videoita netistä, mm. vanhojentanssivideoita ja niitten vastaavia ja jotain hauskimpia kotivideoita. Paras oli ehkä yks, missä nainen oli lapsensa kanssa eläintarhassa, ja se äiti kysy lapseltaan, että mikä eläin toi on, ja osoitti kanaa. Ensin lapsi tarjoili leijonaa, ja lopulta kananugettia.

Tapasin sit ton kolumbia L:n ekaa kertaa, se muutti tänne pari viikkoa sitten. Se vietti jo vuoden Columbuksessa, mutta tokalle vuodelle (tai yheksälle kuukaudelle) vaihto perhettä ja halus pysyä Ohiossa... Me sit pelailtiin korttia ja kuunneltiin vuoron perään itävaltalaista, kolumbialaista ja suomalaista musiikkia. Soittelin niille sit mm. Kymppilinjan Minää, Haloo Helsingin Maailman toisella puolella ja kyllä me Lordin euroviisubiisikin katteltiin, A kyllä muistikin sen!

Ja sit näin vihdoin The Social Networkin, eli facebook -elokuvan. Se oli erilainen, mitä olin ajatellu, mutta hyvä. Ja plussana ihana Armie Hammer (joka on ollu mm. myös Gossip Girlissä, mutta ei se siinä mua hurmannu!). Ja tässä elokuvassahan se näyttelee kahta roolia, identtisiä kaksosia, musta hyvä suoritus! Eli Mark Zuckerberg loi facebookin helmikuussa 2004 ystäviensä kanssa, kun opiskeli Harvardissa, ja se olikin aluks vaan Harvardin opiskelijoille (syyskuusta 2006 ollu avoin kaikille), ja siitä se sit laajeni. Ensin Zuckerberg loi ton jonkun Facemash -sivuston, jonne se varasti jostain koulun tietokannasta kuvia, ja siellä ihmiset pysty klikkaileen "hor or not" aina kahen kuvan väliltä. No siitä se sit jotenkin alko kehittään facebookia, ja se sai Cameron Winklevoss:in, Tyler Winklevoss:in ja Divya Narendra:n vakuutettua että auttais niitä rakentaa harvardconnection.com -sivuston, mutta oikeesti käyttikin joitain niitten ideoita facebookin rakentamiseen.

Winklevossin veljeksethän oli Bekingin olympialaisissa soudussa (tais sijoittua kuudensiks) ja ne haasto siis Zuckerbergin oikeuteen ja vaati/sai 140 miljoonaa dollaria. En ollu kyllä yhtään tietonen, että facebookilla oli tällanen tarina, mutta leffan kattoessa ja jälkikäteen vähän googlailemalla sain lisätietoa!

Tänään kävin salilla, ja löysin taas yhen söpön pojan! Se alko jutteleen jotain, kun tein jotain selkäliikkeitä, enkä kuullu puolia mitä se jutteli, joten "yesyes" sai toimia vastauksena moniin kohtiin. Mut sit se katos salilta yhtäkkiä, pyhpah! Ja tästä tuli mieleen, että täällä näillä useimmilla miehillä toi paitatyyli on kyllä outoa. Ne käyttää sellasia "rättejä", sivut kokonaan auki, pieni osa edessä ja takana. Ja se on ok, kun sulla on hyvä kroppa, mutta voi morjes kun välillä siellä näkee sellasia paitoja sellastan +40 kaljamahaisten miesten päällä...

Iltapäivällä menin hostperheen mukaan hostmumin vanhemmille, kun ne oli tullu takas Etelä Karolinasta. Oli ihanaa olla ulkona, kun oli lämmin (kello on yli yheksän ja +20!). Eilen oli vielä nollan tuntumassa, mutta nyt pitäis sit pysyäkin jo kai lämpimänä. T onnistu tiputtaan kivilattialle kulhon (ei lasia, sellasta valkosta, mikskä sitä kutsutaan?) ja se meni oikeesti tuhansiks palasiks, ja levis kyllä niin joka puolelle. Ja näin taas mun parasta kaveria, hengailtiinkin sit koko aika yhessä!



Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket




Noilla on myös tollanen pieni allas ulkona, missä on kaloja!


Photobucket

Photobucket




Nyt keskityn tähän The Killingiin, sarjan avausjakso amc:lta! Vaikuttaa hyvältä, tällanen rikossarja, ja tää on vaan yhen kauden mittainen, et ei oo venytetty ylipitkäks!