27.9.2010

Syksy saapui tännekin

Herään 6.50am heräyskellon piipitykseen. Datailen puolinukuksissa, kunnes varttia vaille kaheksan vedän normaalit vaatteet päälleni - shortsit ja t-paidan. Kävelen yläkertaan, jolloin näen ensimmäisen kerran sään - sateista ja harmaata. Aamupalan jälkeen käyn vaihtamassa legginsit ja hameen, ja sieppaan villatakin päälleni. Tarkoituksena lähteä kävelylle babyn kanssa, mutta 50m jälkeen tajuan, että ulkona on liian kylmä. Paluu takaisin kotiin vaihtamaan villatakki syystakkiin, kaulauihuiviin ja tumppuihin, ja sitten uusi yritys. Nilkkasukat ei kuitenkaan tykänny musta, ja ne lähti liikkeelle koko ajan, mutta en enää halunnut kääntyä takaisin, joten otin sukat pois ja matka jatkui paljain jaloin adidaksilla. Kävelimme hiukan alle tunnin, ja onnistuin "eksymään". Muistin, että seuraava risteys on se mitä etsin, ja talsin sitten sitä tietä vain huomatakseni sen olevan umpikuja. Eihän siinä risteyksessä ollutkaan iso keltainen vinoneliö "NO OUTLET" -teksteineen, mutta ei kaikkea voi huomata. ;)

Eli nyt tännekin sitten iski toi syksy :( Eilen oli jo vähän viileempi, mutta tänään oli jo niin kylmä! Ja koko päivän sadellu enemmän tai vähemmän.

Ja kuvailin muuten ton samperin vaikeekäyttöisen imurin. :D Kuka hullu maksaa tollasesta sen $1500, tai sen se makso tosiaan about kymmenen vuotta sitten. Toi painaakin miljoona kiloa.





Työpäivä meni kyl tosi nopeesti, ja hostmum tulikin jo puol kuuden jälkeen. Vauveli kun oli päikkäreillä ja heräs, niin sillä oli kiva, tai vähemmän kiva yllätys - vaippa ei ollukaan ihan riittäny sen kakkailuun, joten sain putsata vauvan ihan melkein niskaan asti... No ennen seittemää lähin sit uimahallille, ja parikytä minuuttia tuli uitua =) Ei mulla oo lihaksissa tänään muuten tuntunu eilinen melominen, mutta uidessa huomas, et ehkä sitä on jotain tullu tehtyä. Takas ajaessa sai taas sokaistua vastaantulevista autoista, kun moni ihana ihminen ei niitä pitkiä jaksa pois ottaa. Pimeenajon harjotus olis kyllä enemmän kun tarpeen monelle täällä. Uimisen jälkeen söin jotain spagettijuttua, mitä hostmum oli tehny. Oli vähän liian tulista, mutta pystyin kuitenkin syömään sitä ;) No hiukan ennen ysiä lähettiin hostdadin kanssa tankkaan mun auto. Täällä se on tosiaan tehty astetta helpommaks - sä vedät ton pankkikortin, ja ei tarvi mitään pin-koodeja ees painella. :o Sit painat tota 87 -bensanappulaa ja laitat bensaletkun auton tankkiin, ja se pysyy siinä ihan itestään! :D Se täyttää sit tankin täyteen ja lopussa se kone kysyy, että haluatko kuitin. :p Nyt kattelen Gossip Girliä ja tän jälkeen nukkuun. :)

PS. Hei mikä kausi Täydellisistä naisista suomessa tuli viimeks? Jäi keväällä kai tauolle? Ja eiks se kausi jääny kesken vai oliks se jonkun kauden vika jakso?

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täykkärit on alkanu vissii nyt USAssa eli siis 7 kausi. Ja Suomessa viimeksi esitetty kausi oli siis 6 ja ihan loppuun asti se kausi on näytetty.

enlav kirjoitti...

Joo USAn tiesinkin, tulee sunnuntaisin, missasin toki ekan jakson, et pitää netistä katsoa. Mut kiitos tästä tiedosta, eli jatkuu siis siitä mihin suomessa jäi =)

Pi|vii kirjoitti...

Mä en tajuu mikä näitten imureita vaivaa, meidän imuri on ihan samaa luokkaa. :D Ja ne ei ees toimi kunnolla siirtelee vaan roskia paikasta toiseen!

enlav kirjoitti...

Pilvii: No niinpä! Mäkin yritin yhtä pientä pähkinää tai mikä olikaan imuroida (oli siis sellanen popcornin siemenen kokonen), niin ei imeny sitä. Hyvä imuri! :DD

Heidi kirjoitti...

Mie oon oikeestaan saanu vältettyä imurin käytön. Paitsi kannoin sen kerran autotalliin ja käytin letkua auton imurointiin mutta muuten. Pitää ehkä joku päivä testata ihan kokemuksen vuoksi, se on kyllä painava!

Mutta mitähän mie olin tulossa sanomaan.. hmm... AAh! sanoit tosta pimeellä ajamisesta, miusta tuntuu että täällä ei kukaan muu sitten käytä pitkiä valoja kun mie. tosi usein teillä on jonkun 200 metrin välein yksi katuvalo mikä ei riitä mihinkään, mutta muiden autoilijoiden mielestä riittää ilmeisesti.

enlav kirjoitti...

Heidi: No täällä noi käyttää, eikä tajua ottaa niitä pois kun tulee ihmisiä vastaan. :D Mut ei täälläkään noita katuvaloja oo, että puolisokkona sitä ajellaan ;) Ja mulla on kuulemma aika heikot valotkin, hostdad eilen huomas. Mä olin vaan miettiny, et onkohan nää normaalit vai näänkö mä vaan huonosti :DD